Kuten varmaan kaikki muutkin myös minä vannoin suureen ääneen että jos suhteessa toinen osapuoli pettää, pakkaan tavarani siltä istumalta enkä koskaan katso taakseni. En koskaan uskonut kuitenkaan tämänkään sattuvan omalle kohdalleni vaikka olinkin seurustellut 2,5 vuotta sairaan narsistin kanssa joka petti minua kaiken aikaa. Olin vain silloin niin sinisilmäinen ja hölmö että en uskonut sitä. Uusi suhteeni alkoi samalla sekunnilla kun narsisti palasi espooseen äitinsä helmoihin. Luulin tulleeni pelastetuksi. Ihminen jonka kanssa elin oli täydellinen. En uskonut näin hienoa ihmistä löytyvänkään.

Suhde oli kuitenki vaikea heti ensi minuuteista lähtien. En osannut sopeutua tilanteeseen ja todellisuuden tajuni hälveni välillä lähes olemattomaksi. En tiennyt mitä pitäisi tuntea tai mitä tehdä. Tilanne oli minulle täysin uusi. Suhde oli välillä onnellinen ja kaikki oli yhtä juhlaa mutta toisinaan erittäin myrskyisä ja onneton. Jatkoimme kaikesta huolimatta. Kolmen vuoden jälkeen suhde oli melkoisessa kriisissä. Juhannuksen aikoihin joku pieni ääni alkoi kuiskutella minulle että jotain oli vinossa.

En halunnut uskoa ja suljin silmäni kaikelta epätavalliselta ja keksin aina jonkun ”järkevän” teorian. Elokuussa lähdin viikoksi matkalle ja kun palasin jotain oli tapahtunut. Vaistosin sen heti. Suuren riidan päätteeksi minun pyydettiin poistua kaupungista joksikin aikaa ”että olisi tilaa hengittää”. Olin kuukauden poissa. Kun tulin takaisin löysin todisteita toisesta naisesta heti. Tiesin heti kuka se oli. Kaverini naapuri talosta. Kun kysyin löytämästäni todisteista sain selitykseksi aivan järjettömiä sepityksiä. Nielin kaiken koska halusin uskoa niiden olevan totta. Todellisuudessa en koskaan uskonut sanaakaan. Epäilykset vahvistuivat päivä päivältä.

 Ahdistus oli aivan omaa luokkaansa. En kyennyt nukkumaan kun muutamia katkonaisia tunteja yössä. Joskus otin unilääkkeitä mutta heräsin siitä huolimatta monta kertaa yössä. Itkin taukoamatta. Epätietoisuus oli kamalinta. Kerroin omista päätelmistäni monesti mutta kaikki tietenkin kiellettiin. Lähdin viikoksi pois ja kun tulin takaisin minulle tunnustettiin että suhde oli totta mutta mitään konkreettista ei ollut koskaan tapahtunut. Nielin mutta en uskonut. Joka kerta kun jäin yksin asuntoon tiesin että jotain tapahtuu mutta nielin edelleen kaikki kertomukset kavereista ja muusta. Itkin ja tärisin sohvalla koska veri ei kiertänyt ahdistuksen takia kehossa normaalisti. Rupesin etsimään uutta asuntoa. Tiesin että se on väistämätöntä.

Eräänä aamuna soitin tämän toisen naisen ja minun yhteiselle kaverille ja sain vahvistuksen epäilyilleni. Suhde oli paljon muutakin kun kahden hetkisiä keskustelu tuokioita. Olin aivan sekaisin inhosta, pettymyksestä ja raivosta. Syöksyin makuuhuoneeseen ja rupesin lyömään miestä niin kovaa kuin pysytyin. Huusin että tiedän kaiken. Kukaan ei koskaan ollut loukannut minua niin verisesti. Sain kuulla että seksiä oli harrastettu aina kun selkäni käänsin. Sitä oli tehty meidän kihlajaislahjaksi saadussa vuoteessa, sohvalla ja autossa. Tämä nainen oli hyvällä omatunnolla nukkunut meidän sängyssä minun petivaatteillani. Millainen ihminen pystyy tällaiseen? Mieheni oli kuulemma koko ajan tuntenut kovia omantunnon tuskia. Tämä ei paljoa lohduttanut.

 Olin myös pettynyt siihen että asiasta tiesi moni ihminen eikä kukaan kertonut. Olin niin raivosta sokaistunut että päätin että olisi parempi lähteä jonnekkin missä saisin ammattiapua. Pelkäsin tekeväni itselleni jotain. Sanoin tämän miehelleni. Silloin tämä kapsahti jalkoihin roikkumaan ja ruikoili minua jäämään. Hän sanoin katuvansa tekojaan eniten maailmassa ja tekisi ne heti tekemättömäksi jos pystyisi. Mies on luonteeltaan erittäin ylpeä joten näky oli todella ahdistava mutta samalla jollain tavalla herkkä ja aito. Olin aivan sekaisin enkä tiennyt mitä tehdä. Kuuntelin sitä itkua ja anelua täysin ulapalla.

Olin vannonut itselleni että en koskaan anna pettämistä anteeksi. Pettäminen on pahin loukkaus jonka toiselle voi tehdä. Kaikki tapahtui vielä niin törkeällä tavalla. Mutta kai se niin on että rakkaus voittaa. Minä päätin jäädä suhteeseen mutta en asuntoon. Muutin pois. Asuin puolivuotta toisessa asunnossa. Anteeksi antaminen oli käsittämättömän vaikeaa. Unohtaa ei voi koskaan. Lopulta asian kanssa oppii elämään.