Ehkä se aurinko todella joskus paistaa risukasaankin. Vaikka vain muutama säde pääsisi läpi paksujen risujen läpi tunkeutumaan kylmälle iholle niin se tuntuu jo voitolta. Siskoni sai pienen prinsessan viime tiistaina. Tyttö tuli laskettuna päivänä ja toi elämään uutta toivoa. Vaikka meidän perheen juuret ovat täysin mädät on vielä mahdollisuus vihreisiin lehtiin. Aion suojella tätä pientä ihmettä kaikelta pahalta enkä koskaan anna hänelle tapahtua niitä hirveitä asioita joita olemme sisarusteni kanssa joutunut käymään läpi. 

Minusta tulee myös kummitäti. Olen niin innoissani tästä uudesta tittelistäni että melkein voisi luulla että olen itsekkin saanut lapsen. 

Olen tosin päättänyt olla hankkimatta lapsia ollenkaan. En koe olevani kykeneväinen äidin rooliin enkä koe pystyväni milloinkaan kantamaan niin suurta vastuuta toisesta elävästä olennosta. 

Nyt olen junassa matkalla kohti oulua katsomaan ensimmäistä kertaa tätä pientä olentoa. Junaan tuleminen ahdisti. Matkustan todella harvoin junalla, enkä koskaan ole varma löydänkö oikean junan vaikka se seisoisi suoraa nenäni edessä. Paikkani oli tietenkin selkä meno suuntaan päin. Kärsin matkapahoinvoinnista. Toivottavasti en oksenna. Matka kestää 6h. Onneksi otin tietokoneen mukaan. 

Tänään töissä eräässä työkohteessani sain taas huomata kuinka toiset ihmiset oikeasti välittävät ja huolehtivat vaikka aina epäilen että ketään ei elämäni kiinnosta tippaakaan. Paikan pomo oli tietenkin innoissaan perheeni vauva uutisista ja nauraen ilmoitti että lähde vain kotiin että ehdit junaan. Hän myös kyseli perheeni kuulumisia ja lausui myös pari lohdun sanaa vaikka käyn siinä firmassa vain siivoomassa. Tuntuu hyvältä että minusta pidetään ja minusta huolehditaan. 

Huolissani olen edelleen pikkusiskostani joka on jo kohta ollut puolivuotta sairaslomalla mielenterveysongelmien takia. Suurin syy tähän kaikkeen on äidin alkoholismi josta siskoni syyttää itseään. Äiti on todellinen marttyyri ja kerää sääliä keinolla millä hyvänsä ja osaa kyllä saada ihmisen kuin ihmisen potemaan huonoa omatuntua. Tätä taktiikkaa äiti käytti siskooni vuosia jonka tulos on nyt että koulut on jäissä ja sisko on isosiskon luona laatamassa akkujaan. Ahdistus kävi liian voimakkaaksi eikä hän pärjännyt omillaan. 

Luulen tosin että äiti ei viinan himonsa kourissa oikeastaan edes tajua mitä hän lapsilleen aiheuttaa ja millaisia traumoja ja haavoja jättää jälkeensä. Hänen elämänsä pyörii täysin itsensä ympärillä tällä hetkellä eikä hän edes pysty käsittelemään ympärillään tapahtuvia asioita kuten tätä mummuksi tulemista. Yritin keskustella asiasta muutamaan otteeseen hänen kanssaan mutta aina hän käänsi puheen takaisin itseensä kertomalla sairaskertomuksiaan. Aluksi suutuin tästä ja melkein huusin hänelle että "tajuatko mitään, olet mummo nyt", mutta tajusin hänen vain haluavan huomioo ja päätin kuunnella kiltisti.

Harmittaa ettei ole lomaa enempää kuin huominen. Olisi ihana viettää aikaa oulussa kauemminkin ja tustustua uuteen perheenjäseneen. Kesäloma kun koittaa hyppään kyllä taas junaan ja matkustan pohjoiseen.