Tässä on nyt pelattu candy crush saagaa viikko ja silmissä vilisee karkit. Olen ruvennut näkemään kamalia painajaisia. Herään aamuisin ihan paniikissa ja mietin ovatko ne oikeasti tapahtuneet vai olivatko ne kuitenkin vain unta. Luojan kiitos ovat olleet vain unta. Unet ovat ajoittain vain niin toden tuntuisia että on vaikea erottaa fakta ja fiktio. 

Väsyttää hurjasti. En meinannut aamulla päästä enään sängystä ylös. Teki mieli ruveta itkemään mutta pakko oli vain nousta ja lähteä töihin. Onneksi saan tehdä työni yksin. Ei tarvitse feikata koko päivää naama naantalin aurinkona. 

Työn lisäksi lupaan jatkuvasti auttaa kavereita ja sukulaisia siivoomisissa yms. vaikka voimat ei riitä edes oman kodin siivoamiseen. Tämä asunto on hirveä läävä ja oikein oksettaa mutta en vaan saa itseäni ylös. Miehenihän ei tietenkään auta. On aina niin kiireinen muka tai ei jaksa. Minun pitää kuitenkin jaksaa. Epäreilua! Kaikki tässä maailmassa on epäreilua enkä kestä sitä! Mikä ihmisiä oikein vaivaa? Miksei käytetä yhtään aivoja ja toimitaan miten sattuu ja aiheutetaan muille kärsimystä ja surua. 

Edes viikon jos saisi vain nukkua niin paljon kun haluaisi ja voisi mennä vaan yksin jonnekkin niin sekin auttaisi mutta en vaan kehtaa hakea lomaa töistä. Sielä vaan päivästä toiseen niskalimassa huiskin. Tänään meni selkä todella jumiin. En pääse kunnolla kyykkyyn enkä ylös. Saa nähdä kauanko menee ennen kun se on niin jumissa että en pääse sängystäkään ylös.