Törmäsin tälläiseen hauskaan kuvaan netissä. Tajusin että tämä on niin totta kuin vain voi olla. Jatkuvasti saa kuulla näitä "koittaisit nyt ees vähä yrittää". Joo koittaisinhan minä mutta kun ei voimat riitä eikä mielenterveysongelmat parane antibiooteilla. Kaikilla muilla on myös aina ollut paljon vaikeampaa joten minun ei edes kuuluisi kärsiä mistään mielenterveysongelmista. Kaikki on tietenkin omien korvien välissä ja itse keksittyjä ongelmia eikä niitä olisi jos niitä ei ajattelisi ja niiden ajattelunhan voi lopettaa kuin seinään. Ja koska syön lääkkeitä olen täysi psykopaattihullu joka saattaa seota yllättäen päästään ja murhata kaikki vastaan tulevat. Mielenterveysongelmathan eivät todellakaan ole sairaus koska niistä ei ole mitään näkyvää merkkiä niinkuin vaikka haavaa tai mustelmaa. Milloin ihmiset oikein käsittäisivät että vaikka ihmisellä on mielenterveysongelmia joiden takia hän syö lääkkeitä, ei se tarkoita sitä että hän on täysi raunio ja toisenluokan kansalainen joita pitää karttaa ja sääliä sekä halveksia. Me olemme normaaleita ihmisiä siinä missä muutkin sairauksineen. Monet eivät edes tiedä sairauksistani tai mielenterveysongelmistani ylipäätään koska ne eivät todellakaan näy minusta.

 

Kuuntelin viime viikolla paljon Jannan Sä et ole hullu biisiä. Siinä on sitten juuri minuun osuvat sanat. 

"Särjetty ja satutettu sinua on monta kertaa, 

ja nyt kuvittelet että se oot sinä jonka päässä viiraa, 

yhtäkkiä putoat pohjattomaan syvään kuiluun,

ja luulet että tästä on mahdotonta ikinä toipuu.

Anna minun tulla sun viereen ja lohduttaa.

Hullu sä et ole, mut joskus sitä romahtaa kivipohjaan.

Hiljaa nyt mennään, mut henkiin sä jäät.

Hullu sä et ole mut, juuri nyt on vaikeaa."