Nyt niinkun ihan oikeesti! Voiko tämäkään enään olla mahdollista!? Meillä on tässä remontissa mennyt pieleen kaikki mikä vaan voi mennä pieleen. Siis niinkun ihan kaikki. Herää kysymys että ollaanko me jotenkin niin pahoja ihmisiä että ollaan ansaittu ihan tää kaikki paska mitä nyt on tullut? Tuskimpa vaan mutta ehkä joku isompi voima (en tiedä mikä) on sitä mieltä että karma on bitch. Meidän maalari on nyt viikon ajan näyttänyt hieman huonomman puolensa eikä mitää oikeastaan saanut aikaseksi. Sitten minä kyllästyin ja jätin lapun että josko tekisi noi tärkeimmät työt ensin koska meillä on rahat ihan loppu eikä ole varaa maksaa istumisesta. Tämä sitten veti koko herneenpalon nenään ja lähti menemään. Vei mukanaan meijän kotiavaimen ja kiristi sillä viimesen palkkansa. Tänään miehen sisko sai sen avaimmen haettua pois onneksi. Toivottavasti ei ole kovin montaa kopioo teettänyt ettei jonain päivänä ole kämppä tyhjänä. 

Jos olisin tiennyt kuinka vaikeaksi tämä menee niin olisin jättänyt koko tönön ostamatta vaikka kylläkin rakastan tätä jo yli kaiken vaikka pelkkää murhetta onkin aiheuttanut. 

Ollaan yritetty vähän kattoo mitä kaupasta ostetaan ja ollaanki pystytty elämään ennätys pienillä rahamäärillä. Pitää ehkä jatkaa tällä linjalla ja lopettaa se älytön törsääminen että jonain päivänä jäisi jotain käteenkin. 

Olen jotenkin niin äärimmilleen kiristetty ja väännetty että napsahdan ihan pienestäkin. Tiuskin miehelleni ihan koko ajan. En voi vastata mihkään normaalisti. 

Muutenkin ärsyttää kaikki mitä ihmiset tekee. Siis niinkun ihan kaikki. Voisin kadulla ihmisten ohi kävellessä kertoa jokaisesta jonkun ärsyttävän asian. Onneksi töissä ei paljoa tarvinnut taas ihmisiä nähdä ja niitten vähien kanssakin riitti pikainen moikkaus. Tykkään kyllä siitä että työni on niin itsenäistä ja että ei todellakaan tarvitse palvella ketään. Saan lähes joka päivä positiivista palautetta ja mummot ja papat rakastaa minua. Jokainen työviikkoni on identtinen joten ei tarvi miettiä ahdistuneena että mitähän ens viikolla on edessä. Kunhan teen työni ja läksin kotiin. En halua edetä urallani mihinkään. En halua mitään ylimäärästä vastuuta elämääni. Koira, mies ja talokin on jo liikaa mutta niistä ehkä selviän jotenkin. 

Kun suomi pelasi venäjää vastaan ja venäjä hävisi huomasin taas Yltiömäisen myötätuntoni iskevän kehiin enkä voinut katsoa peliä loppuun koska venäläisillä oli paha mieli. Naurettavaa eikö? 

Ehkä vielä joskus suostu tyytymään kohtalooni että kaikki elämässäni vaan menee päin vittua ja thats it.

https://www.youtube.com/watch?v=DMjXLkXEoXg