Melkein kuukausi ilman lääkkeitä. Tunteet on melko ristiriitaiset. Jotenkin tuntuu että ns. masennus on hävinnyt mutta pinna on taas lyhentynyt ihan mitättömäksi. Räjähtelen ja suutun ihan ihme asioista ja olen töykeä kaikille. Mutta siis yleis fiilis on jotenkin paljon parempi. En tosin tiedä johtuuko se vaa siitä että elämän tilanne on ollut melko normaali eikä ole tapahtunut mitään erikoisempaa. 

Olen harkinnut etten hakisi noita uusia lääkkeitä ollenkaan vaan kokeilisin olla ilman. 

Nyt tietenkin kun kirjotan tätä ja ajattelen asioita, alkaa ahdistamaan mutta kai tämä tästä taas. 

Tuntuu taas että tunnit vuorokaudessa ei riitä mihinkään. Tämä talon ylläpitäminen on vähän suurempi juttu kuin osasin kuvitella. Ehkä tähän tottuu. Tai pakkohan se on tottua. Kaikki muutokset on vain niin pelottavia. 

Pitäisi myös jutella tuon miehen kaa että sais korjattua tätä parisuhdetta tai mitä siitä on enään jäljellä. Pitäisi tehdä enemmän yhdessä jotain mutta jotenkin tuntuu että kumpaakaan ei kiinnosta tehdä toisen kanssa mitään. Mistään ei puhuta ja joka asiasta kinastellaan. Järki kyllä sanoo että tämä ei ole edes enään parisuhde vaan tässä asuu kaksi ihmistä olosuhteiden pakosta. Se tuntuu pahalta ja surulliselta koska en haluaisi luovuttaa koska vuosia on takana paljon eikä niitä haluaisi heittää hukkaan. Joskus tietenkin olisi vaan syytä siirtyä takavasemmalle ja aloittaa uusi elämä mutta asian ajatteleminenkin saa minut kauhun valtaan. 

Olen myös lääkkeitten lopettamisen jälkeen ollut pirteempi. En nuku enään joka päivä pitkiä päiväunia. Nukun öisin levollisemmin. Päässäni on ollut myös sen jälkeen ns. hiljaisia hetkiä. Kuulostaa varmaan hullulta mutta päässäni huusi välillä miljoona eri ääntä. Ei siis niin että olisin kuullut jotain ääniä jotka olisi käskenyt tekemään jotain typerää vaan ajatuksiani sinkoili päällekkäin niin paljon että meinasin välillä tulla hulluksi. 

Olen yrittänyt olla parempi ihminen ja käyttäytyä paremmin ihmisiä kohtaan. Yritän myös ajatella asioista positiivisia puolia. Se on vähän helpottanut pahoja päiviä. Pakko vaan yrittää olla positiivinen tai tästä elämästä ei selviä millään. Tietysti joskus on päiviä että se tuntuu mahdottomalta mutta niitä on onneksi ollut vähemmän. 

26402264-normal.jpg