Oli tullut yöllä kutsu luokkakokoukseen. Tunteet on melko ristiriitaiset. Tuntuu ahdistavalta ajatus että sielä ovat kaikki kiusaajat. Pelottaa että kaikki ajattelevat edelleen samalla tavalla kuin 10 vuotta sitten. Jäänkö taas ulkopuoliseksi ja yksin niinkuin yläasteella? Voiko ihmiset vielä 10 vuoden jälkeen olla yhtä julmia? Kellään niistä kiusaajista tuskin on hajuakaan millaiset traumat he jättivät jälkeensä. Se jää nähtäväksi. 

Tajusin kuinka väsynyt olen tähän kaikkeen taas. Huomasin että suhteemme mieheni kanssa on lähempänä kämppäkaveri suhdetta kuin rakastavaisten suhdetta. Yritin sanoa asiasta mutta kello oli jo liikaa ja oli pakko nukkua eikä sen jälkeen ole löytynyt sopivaa hetkeä jatkaa keskustelua. 

Tuntuu hassulta että mikään ei tunnu olevan hyvin vaikka kaikki perus asiat on kunnossa. Haluan olla mieheni kanssa koko loppu elämän ja samaan aikaan erota. Haluan viettää kavereiden kanssa aikaa mutta ei kiinnosta nähdä silti ketään. Haluan tehdä kahta työtä samaan aikaan että saan rahaa mutta en jaksaisi tehdä edes yhtäkään työtä. Pelkään tulevaisuutta. Toisaalta odotan mitä se tuo tullessaan mutta pelkään että onko sillä sittenkään minulle mitään annettavaa. Taidan olla jakomielitautinen.

Ahdistaa koska haluaisin pitää kaikki langat omissa käsissäni ja saada kaikki asiat hoidettua ja siinä sivussa muidenkin asiat. Omien tekemättömien asioitten lisäksi ahdistun muiden tekemättömistä asioista. Koen sen todella turhauttavaksi jos en voi hoitaa asioita muiden puolesta. Ärsyynnyt ja jopa suutun kun ihmiset ei saa asioitaan hoidettua. Muiden ihmisten kontrolloiminen helpottaa oloa jotenkin. Ehkä oman elämän sekamelska helpottuu kun saa jonkun toisen elämään jotain tolkkua. 

aaaahe-fear-of-wasted-time-2-normal.jpg