Oltiin parin kaverin kanssa kotipaikkakunnallani viime viikonloppuna. Juhlittiin ja pidettiin hauskaa. Join itseni liian humalaan ja henkiset morkkikset olivat järkyttävät ja kesti monta päivää taas. Poden huonoa omatuntoa ja syyllisyyttä asioista joihin minulla on täysi oikeus. En vain koe olevani oikeutettu sellaisiin asioihin kun hauskan pito ja elämästä nauttiminen. 

Luokkakokous tapahtuman sivuilla järjestäjä kysyi että onko kaikilla yöpaikka muualla vai vuokrataanko paikka koko yöksi. Ilmoitin että yöpaikka löytyy muualta. Järjestäjä kommentoi tämän jälkeen että toivoo vain että ne jotka tarvii yöpaikan kirjoittaa siihen kommentteja. Pari kiusaajani tykkäsi tästä kommentista. Näinkin pieni ele heiltä onnistuu lannistamaan minut ja tuntemaan itseni nöyryytetyksi. Nyt kaduttaa että kirjotin mitään. Tiedän että nämä ihmiset ei minua sinne kaipaa. Hetken jo mietin että en aio mennä ollenkaan mutta sitten ajattelin että en halua antaa niille sitä tyydytystä. Aion kävellä sinne nokka pystyssä ja vähät välittää siitä mitä mieltä ne minusta ovat. (Riippuen mielentilasta). Onneksi edelleen muutama ihana ihminen on sinne minun kanssa tulossa ja varmasti helpottaa oloa huomattavasti. Lupasivat lähteä kanssani pois sieltä jos siltä tuntuu. 

Olen tehnyt toista työtä oman vakkarityöni rinnalla jo jonkun aikaa. Nyt on tosi kova väsy. Kaksi työpäivää putkeen viikon ajan ei ole ihan helppoa. Onneksi siitä sentään saa rahaa ja on kerrankin varaa tehdä jotain. 

Tänään tosiaan tunsin itseni taas niin nollaksi ja täysin epäonnistuneeksi. Melkein itku tuli kun mietin vain ulospääsyä tästä tilanteesta (jota ei ole). Parisuhde voi edelleen huonosti vaikka keskusteltiin kerranki kunnolla asioista. Mieheni vetää kaikesta vitsin eikä huumorintajuni enään kahdeksan vuoden jälkeen jaksa sitä. Haluaisin pystyä puhumaan vakavasti edes jostain. Mistään ei voi puhua vakavasti ilman että mies vetää herneen nenään. Ei sillä, vikaa on minussakin ja hemmetin lyhyessä pinnassani mutta kun joskus raja tulee vastaan eikä jaksa suodattaa enään mitään. Jos olisin yhtään itsekkäämpi varmaan tappaisin itseni mutta siihen en kykene koska en halua aiheuttaa kellekkään pahaa mieltä tai tuskaa. Jokin muu ulospääsy on löydettävä. Lääkitys on aloitettava mahdollisimman pian uudelleen. Vaikka tiedän että en ole näiden ongelmien kanssa yksin, joskus tuntuu niin yksinäiseltä että en kestä sitä. 

 

103_Lonely_Alicia-normal.jpg