Montun pohjalta on taas räpistelty päivänvaloon. 

Juttelin pomoni kanssa uudestaan. Tosin ensin aiheesta että töitä ei ole enempää tällä hetkellä joka sai minut ahdistumaan hetkeksi vielä enemmän. Sanoin sitten että olin edelleen todella loukkaantunut. Sain vähän lisää kuittia poissaoloistani (joita ei tosiaan ole paljoa) mutta siitä en jaksanut välittää enään. Oloni helpottui vähän sen keskustelun jälkeen. Kävin myös psykiatrin luona ja sain purettua pahinta oloani ulos. 

Sanoin pomolleni myös siitä että otan asiat raskaammin kuin normaalit ihmiset. Koska minulla ei ole ollenkaan itsetuntoa, joudun näkemään kovasti työtä että uskon jossain asioissa itseeni. Sitten rakennan pienistä onnistumisen kokemuksista pienen korttitalon ja sitten kun joku tulee ja kertoo että kaikki mihin itsessäni olen uskonut on täyttä paskaa niin maailmalta tippuu pohja ja korttitalo kaatuu. En vaadi ketään täysin ymmärtämään mutta olisi kiva jos joku joskus ymmärtäisi sen että ajatuksen juoksuni ei toimi samallalailla kun terveellä ihmisellä. Aivoni vääntävät kaiken todella negatiiviseksi ja kasvattaa kaiken vuoren kokoiseksi. Jossain tuolla on se järkevä minä joka tiedostaa kaiken niinkun kuuluisi ja yrittää huudella järjen sanoja mutta jokin aina saa sen vaiennettua ja käännettyä ja väännettyä kaiken minua itseäni vastaan. 

Mutta kuten aina, asioilla on tapana järjestyä. Minulla on yksi satunnainen keikka paikka jossa olen käynyt tekemässä muutamia ylimääräisiä tunteja töitä ja nyt saan edelleen jatkaa siellä ja tienata vähän ylimääräistä. Pomo oli myös sanonut työkaverilleni että yrittää keksiä meille lisää töitä jostain. Oli jopa mennyt vähän paniikkiin ja pelkää että me lähdetään muualle jos töitä ei ole. Siivous alalle on todella vaikea saada työntekijöitä jotka oikeasti tekevät työnsä kunnolla joten en ihmettele että pelkää meidän poistumista firman palveluksesta. 

Olo siis paljon helpompi. Montun reuna on lähellä mutta pääsin taas ylös sieltä. 

429092bbamiksnud-normal.jpg