Mistä tää loputon ärsyynnys ja agressio kumpuaa? Ihan sama kuka soittaa tai laittaa viestiä, ärsyttää suunnattomasti. Tekisi mieli sanoa että ei kiinnosta kattella nyt sunkaan naamaa vaikka kyseinen ihminen ei olisi tehnyt mitään väärää. Pelkkä ajatuskin että joutuisi näkemään jonkun ihmisen saa ihan kauhun valtaan. En halua nähdä ketään. Kaikki mitä ihmiset sanoo saa minut raivon valtaan ja pelkästään ihmisten naamat saa räjähtämis pisteeseen. Kukaan ei ole tehnyt mitään miksi pitäisi olla vihainen tai muutan ärsyyntynyt. Mihin tämän kaiken patoutuneen agression voi purkaa? Ekaa kertaa ikinä ei edes haitannut kun pikkusisko lähti joulua viettämästä kotiinsa. Yleensä olen aina ihan itkun partaalla kun hän lähtee. Nyt olin vain helpottunut. Yksi ystävä jota nään todella harvoin, pyysi kahville kun sattui olemaan näillä kulmilla. Ensimmäisenä menin paniikkiin ja sitten yritin keksiä miljoona eri tekosyytä mutta vaivauduin lopulta vain sanomaan että en jaksa poistua kotoa tänään. Huomasin töissäkin että kaikki ihmiset raivostuttivat minua. En olisi halunnut puhua kellekkään mutta kun on pakko. Onneksi en ole kaupan kassalla tai muualla missä joutuu näkemään paljon ihmisiä. Miten ajatus pelkästä kavereiden näkemisestä voi olla niin raskas? 

Eilen mies sanoi tosi rumasti joka oli kuulemma vitsi. Itkin koska se tuntui pahalta. Mies veti herneen nenään koska kehtasin suuttua hänen vitsistään. Sain itse raivarin ja huusin taas. Huusin että en jaksa olla vastuussa kaikesta tässä taloudessa. En jaksa olla vastuussa muiden elämistä enkä kokea huonoa omatuntoa joka helvetin asiasta. En jaksa yksin kaikkea. En jaksa yksin kantaa maailmaa harteillani. Vastaus oli "älä sitten ota kaikkee niin vakavasti". Olisikin niin helppoa. Jos se olisi niin helppoa niin ehkä olisin lakannut ottamasta niin vakavasti jo lapsena. Toinen kommentti oli "menisit hoitoon." Mähän olen käynyt ammattiauttajalla jo 10 vuotta. "Sunkin elämäs on niin helppoo, miten sä voit olla nii väsyny muka?". No kun minä väsyn vähän eri asioista kun normaalit ihmiset ja väsyn herkemmin. 

Mikä ihme minua vaivaa?! Miksi tekee mieli repiä kaikilta pää irti jotka ottavat yhteyttä tai saapuvat näkökenttääni?

Onneksi ylihuomenna on terapia taas. 

2155937ld9txpoqyg.jpg