Nyt on jäänyt bloggailemiset vähemmälle. On ollut koko ajan jotain ettei kerkiä istumaan koneen ääreen. Oikeastaan hyvä vaan että koneella istuminen on ainakin puolittunut parin vuoden takaisesta. Ehkä johtuu siitä että jaksaa tehdä muutakin nykyään. 

Meillä oli viikonloppuna juhlat. Oli aivan mahtavaa. Tuli kyllä naurettua ja pidettyä hauskaa. Unohti taas tän maan tilan hetkeksi. Se on ehkä ainoa asia mikä nyt ahdistaa. Tiedän että olisi ehkä fiksumpi olla hiljaa kun vuodattaa tänne koska siitä ei seuraa kun paskamyrskyjä mutta onneksi kirjoitan anonyymisti. 

Olen todella suivaantunut siihen että pakolaisia tulee tänne jatkuvalla syötöllä vaikka oman maan kansalaiset kärsii ja kärvistelee. Kaikesta leikataan ja asumiskustannukset nousee. Lisäksi 90% mamuista on nuoria miehiä. Syyksi sanovat että rahat riitti vaan omaan matkaan ja vaimo ja lapset jäi kotimaahan. Millainen säälittävä pelkuri jättää oman perheensä sodan jalkoihin kuolemaan? Minä jäisin sinne puolustamaan perhettäni oman henkeni uhalla. Tänne ne miehet kuitenkin tulevat ja syövät mahansa täyteen joka päivä. Nukkuvat turvallisesti tarvitsematta pelätä että joku ampuu kuulan kalloon ja samaan aikaan oma perheensä on sodan keskellä. Minun mielestäni tänne ei tarvitse ottaa yhtään enempää. Nyt on jo saanut lukea kuinka miehet yrittävät raiskata ja seurailevat naisia. Näille pitäisi tehdä heti selväksi että täällä naisiin ei kosketa ikinä, milloinkaan, koskaan! Naiset ovat täällä saman arvoisia kun miehet ja täällä arvostetaan naisia. Todella sairasta että ne edes kuvittelee voivansa perseillä täällä. Eipä sitäkään villaisella paineta jos suomalainen lähtee heidän maahansa perseilemään ja tekemään mitä huvittaa. Valtamedia pimittää totuutta jonka pikku mediat julkaisee uhkailuista välittämättä. Miksi tälläisestä vaietaan? Tekeekö se meidät rasistiksi jos heidän kulttuurissan on aivopesty mihet kuvittelemaan että naista voi tuikata milloin mieli tekee? Miksi meidän ylipäätään pitää kantaa seuraukset heidän typeryyksistään? Jos yksikin ihminen tulee minulle puolustelemaan heitä ja sanomaan että he ovat hädässä ja pitää auttaa niin suljen korvani saman tien. Siinä vaiheessa mietin kyllä vain että mitä hemmettiä sellaisten ihmisten päässä liikkuu? Totuus on aivan nenän edessä! 

Nyt vielä hallitus uhkailee kivoilla pikku leikkauksilla. Minua nyt tässä kohden ei oikeastaan kosketa kuin sairauslomien karenssipäivä ja siitä 80% palkka jatkopäivistä. Tienaan noin 1400e verojen jälkeen käteen. Maksan asuntolainaa jo 500e kuussa plus muut laskut. Käteen jää juuri sen verran että pystyn ostamaan ruuat kotiin ja bensat autoon että pääsen töihin. Muutaman kerran vuodessa jää vähän ylimääräistä että voi tehdä jotain kivaa. Jos tulisin kipeäksi ja olisin viikon vaikka sairastamassa, olisi se lohkaisu palkastani melkein 200e. Se on niin suuri summa että joutuisin menemään töihin vaikka jalka olisikin poikki tai ripulit olisi 10 minuutin välein housussa. Sekö suomen pelastaa tästä suosta? Että ihmiset raahautuu puoli kuolleena töihin ja sairastuu vielä pahemmin. Olen valmis menemään helatorstaina ja loppiaisena töihin ja saamaan normaalisti palkan. Ei kiinnosta niin paljoa pari kusista vapaata menettää. Olen valmis luopumaan vaikka lomaltapaluurahasta. Se on vain ylimääräinen raha. Voin elää ilmankin. Ymmärrän että suomi on suossa ja jotain on tehtävä mutta miksi maksumieheksi joutuvat aina pienituloiset!? 

Mikään muu asia ei ole ahdistanut kun se että en pärjää rahallisesti. Miksi raha voikin olla niin paha asia että se saa aina aikaan pahaa oloa ja riitoja ja pahaa mieltä. Taidan palata oravan nahkoihin, jos olo helpottaisi. 

Viime kuussa minusta tuli taas yhden lapsen kummi. Yksi kaveri sai lapsen, yksi saa näillä näppäimmillä ja yksi on alkuvaiheessa. Kaikki muut saavat lapsia ja perustavat perheitä mutta minulla ei edes käy mielessä että voisin hankkia lapsia. Tuntuu jotenkin hölmöltä kun kaikki muut hankkii niitä ja itse vaan rilluttelee ja sinkoilee paikasta toiseen. Mutta toisaalta vielä typerämmältä tuntuisi edes kuvitella hankkivansa. Ei tälläiseen maailmaan edes kannata tehdä lapsia. 

Lopuksi kuitenkin vielä hehkutusta siitä kuinka selkeästi asiat nykyään vaan nään. Kuinka nään asioista monta eri puolta enkä vaan yhtä synkintä. Kuinka vihdoin voi elää melkein normaalia elämää. Laskuista ja rahojen riittämisestä murehtiminen kuuluu normaaliin elämään joten se ei kai ole mikään ylimääräinen paha kuitenkaan. Kyllä se elämä vaan voittaa kun asenne on kohdallaan. Viimeinen terapia käyntikin oli viikko sitten. 12 vuotta tuli sielläkin käytyä ja nyt se on ohi. Psykoterapian ja oman asenteen muuttamisella. Kun vaan päättää että minun elämä ei ole tätä niin sitä kummasti rupee löytymään motivaatiota muuttaa itseään ja ajatusmaailmaansa. On tietysti paljon vielä tehtävää mutta ei kai sille "eheytymiselle" mitään pikakurssia ole. Nyt jatkan itsenäisesti, terapiasta saatujen eväiden avulla. 

Se on hieno tunne kun voi astua huoneeseen joka on täynnä ihmisiä, vertailematta itseään heti kaikkiin muihin. On myös aamulla kiva katsoa peiliin näkemättä maailman ruminta ja oksettavinta ihmistä. On myös kiva että ei kyseenalaista joka päivä sitä miksi mieheni viitsii edes olla minun kanssani. Seurustelu on kummasti helpompaa jos lakkaa kyseenalaistamasta kaiken ja jokaisen puolison valinnan. Kummasti toiset ihmiset rupeavat kohtelemaan sinua erilailla kun sinä kohtelet itse itseäsi paremmin. Oma elämäkin helpottuu kun lakkaa ottamasta kaikkea niin henkilökohtaisesti ja lopettaa sellasten asioiden murehtimisen joka ei kosketa omaa elämää mitenkään. Ihminen on kummallinen otus. Mutta loppujen lopuksi on kaikin puolin hyvä olo kuitenkin.