Viime yönä facebookkia selaillessani huomasin että erään entisen ystäväni seinälle oli monet käynyt kirjoittamaan "lepää rauhassa". Viimeisestä päivityksestä ja ihmisten kirjoituksista päätellen tämä ihminen oli ilmeisesti eilen poistunut tästä elämästä oman käden kautta. Oli kova järkytys. Hän oli niin nuori ja hyvä ihminen. Ei olla oltu muutamaan vuoteen yhteyksissä mutta yhdessä vaiheessa oltiin todella läheisiä. Aivot ei pysty käsittämään sitä että hän todellakin on poissa. Ei ole edes pitkä aika kun me törmättiin ja vaihdettiin pikaisesti kuulumisia. Asia ahdistaa todella paljon kun en pysty käsittämään miksi hän päätyi tähän tekoon. Mitä ihmettä on voinut tapahtua. Miksi hän ei saanut apua. Miksi itse en auttanut. No koska en todellakaan tiennyt asioiden olevan näin huonosti. Koska me ei oltu muutamaan vuoteen yhteydessä. 

Pitää yrittää selvittää milloin hautajaiset on. Haluan mennä jättämään hyvästit. 

Olimme 2011 samassa työpaikassa. Huomasin kyllä silloin että hänellä oli ongelmia alkoholin kanssa. Vuoden tuntemisen jälkeen hän kertoi siskonsa sekaantuneen huumeisiin. Vannotin häntä että pysyy erossa niistä. Silloin hän sanoi että ei aio koskeakkaan. En tiedä onko hän kuitenkin ajautunut huumeiden kanssa tekemisiin vai mikä painoi mieltä niin paljon että kuolema oli ainoa pakokeino. Epätietoisuus on kamalinta. Miten kukaan ei huomannut? Viimeisessä päivityksessään hän muistutti että yleensä ne ihmiset jotka ovat vahvimpia ovat oikeasti heikoimpia. Ja ne jotka hymyilee eniten ovat kaikkein surullisempia. Se oli selvä hätähuuto mutta miten kukaan ei huomannut. Vai onko ottanut vahingossa yliannostuksen. En ymmärrä. Miten tälläistä edes voi tapahtua. Tää maailma on niin sairas. Niin sairas ja julma paikka. 

Hyvää matkaa rakas ystävä sinne rajan toiselle puolelle. Vielä me nähdään <3

 

260025km8n359t0u.jpg