Kaksi päivää olen ollut niin pahalla tuulella että ei kiinnosta keskustella kenenkään kanssa mitään. Alkaa vanha kunnon ahdistus ja masennus kolkutella oven takana. En todellakaan tiedä millä saan pidettyä ne loitolla. En jaksaisi enään kohdata sitä kaiken nielevää mustaa pimeyttä. En jaksaisi enään sitä että ahdistun joka asiasta niin pahasti että lamaannun täysin. Välillä päätän että pidän pääni pinnalla enkä suostu enään vajoamaan pohjalle. Sitten taas välillä mietin että millä senkin muka estän? No voihan sen estää. Omilla valinnoilla ja päätöksillä. Minä kun vain olen harvinaisen huono tekemään oikeita päätöksiä ja valintoja. Teen kaiken tunteilla enkä järjellä. Osaan ajatella kyllä järjellä mutta tunteet hakkaa järjen hiljaiseksi. 

En ole kahteen päivään puhunut miehelleni kuin muutamia sanoja sinne tänne. Ei huvita puhua. Ärsyttää hänen ylimielisyys ja paska huumori. Ei sillä että omakaan huumorini parhaimmasta päästä olisi mutta sitten kun kuuntelet 24/7 sitä kuinka paska olet niin ei jaksa enään. Päätin että en reagoi enään mihinkään mitä hän sanoo tai tekee. Päätin että en enään myöskään tee ruokaa koska ainakin viimeiset kaksi kuukautta kaikki ruoka mitä olen tehnyt on ollut paskaa. Aina oikein etsimällä etsitään joku syy ettei tarvi syödä. "Pahaa, ei tee mieli, tääl oli koiran karva, taas tätä ruokaa, tekee mieli pitsaa." Aivan sama. Minä voin keitellä itselleni vaikka nuudeleita seuraavat 3kk ja syödä leipää.En myöskään jaksa siivota koska toinen sotkee koko ajan perässä. Pesen myös vain omat pyykkini. Katsotaan kauanko menee ennen kun tajuaa itse ruveta tekemään kotitöitä. 

Kaiken nielevän pimeyden kutitellessa varpaita voi vaan todeta että olishan tää pitänyt arvata. Olisi paljon helpompaa kun voisi ottaa pillerinä joka aamu annoksen onnellisuutta, itsevarmuutta, kauneutta, rakkautta ja kärsivällisyyttä. 

593be14b1fd66ef05bfe867e4c6e4429.jpg