Olen huomannut että minulta puuttuu tahdon voima ihan kokonaan. Haluaisin lopettaa roskaruuan syönnin ja karkkien ahmimisen mutta en vain pysty lopettamaan. Iltasin aina päätän että huomenna en enään osta mitään mutta seuraavana päivänä löydän itseni kaupasta kori täynnä herkkuja. Jos poikaystäväni ehdottaa että mennään syömään jonnekkin pikaruokalaan, en voi vastustaa kiusausta ja mätän ruokaa naamariin vaikka sen jälkeen tuleekin huono omatunto. En ole lainkaan tyytyväinen vartalooni mutta en ole valmis tekemään sen eteen mitään. Ajattelen kyllä iltaisin mitä urheilua voisin harrastaa mutta koskaan en pääse ulos asti lenkille tai jaksa nousta sängystä tekemään jumppa liikkeitä. Kävin salilla puolisen vuotta ja se näkyi tippuneina kiloina mutta rahatilanteen takia jouduin sulkemaan korttini. Kävin joskus ryhmäliikunta tunneilla mutta menin aina takariviin ja yritin olla mahdollisimman huomaamaton ettei minulle naureta kun en pysynyt liikkeissä mukana.

Olen myös kyllästynyt siihen että jos saan esimerkiksi huonoa asiakaspalvelua kaupassa tai ravintolassa en huomauta asiasta koskaan. Mutisen vain kotona yksikseni tai marmatan kavereilleni. Jos saan ravintolassa esimerkiksi raa’an pihvin en pysty sanomaan siitä tarjoilijalle. Menen täysin lukkoon ja vedän kamalan annoksen naamaani mielummin kuin avaan suuni. En halua pahoittaa kenenkään mieltä ja pelkään että minua aletaan pitämään niuhottajana. Jos olen kavereiden kanssa jossain ja he tietenkin kehtaavat huomauttaa saamastaan kohtelusta tai tuotteesta, häpeän heidän puolestaan niin paljon että koitan naureskelle vieressä niin kuin se olisi vain hauska vitsi ja yritän hyvitellä kavereideni sanomisia vaikka he asiasta sanoisivatkin. Jossain tilanteissa poistun mielummin paikalta.

Jos minulle tapahtuu jokin nolo asia, mälvään sitä mielessäni kerta toisensa jälkeen ja ahdistun todella pahasti koska pelkään että kaikki nauraa minulle ja pitää täytenä pellenä. 

Jos riitelen jonkun kanssa ja toinen osapuoli haukkuu minua, en yleensä pysty puolustamaan itseäni varsinkin jos toinen osapuoli ei ole minulle kovinkaan läheinen. Alan vain vältellä tätä henkilöä ja panikoin jos vahingossa törmään tähän ihmiseen.

Jopa kaupassa jos en löydä jotakin tuotetta on todella  vaikeaa mennä kysymään myyjältä että mistä sen löytää. Kierrän itse mielummin koko kaupan vaikka kymmenen kertaa ympäri ennen kuin suostun pyytämään apua.

Jos kaverillani tai tutullani on vaikka meikit levinnyt naamalle tai vaatteet jotenkin hassusti et pysty huomauttamaan asiasta vaan koitan vain katsella muualle. Jos tämä kaveri huomaa asian ja kysyy miksen huomauttanut olen yleensä todella hämmentynyt koska en muka ole huomannut. En tiedä miksi huomauttaminen on muka niin vaikeaa koska ei se loukkaa ketään, päinvastoin teen jopa palveluksen tälle ihmiselle mutta en vain saa suutani auki. Sydän vain alkaa lyömään täysillä ja ahdistun.

Olen liittynyt suomen telemarkkinointi kielto:on eikä minulle saisi puhelinmyyjät soittaa mutta tietenkin jotkut uhmaavat tätä ja soittavat silti. Minun pitäisi heti kysyä firma mistä he soittaa ja sanoa kiellosta ja ilmiantaa firma mutta kiltisti aina kuuntelen mitä he haluavat myydä kun en saa sanottua kiellosta vaikka päätänkin joka puhelun jälkeen seuraavalle siitä sanoa. En voi käsittää miten se onkin niin vaikeaa.

En tiedä onko hylkäämisen pelkoni niin suuri että en halua millaan tavalla sanoo pahaa sanaa kenellekkään ettei kukaan alkaisi vihaamaan minua. En kestä sitä ajatusta että joku ihminen ei pidä minusta. Tietenkään ei kaikki voi kaikista tykätä mutta ajatuskin karmii minua.

Jos naapurini juhlivat hieman liian railakkaasti en kehtaa mennä huomauttamaan asiasta ettei he pidä minua nipottavana idioottina. Kuuntelin tästä syystä puolivuotta yötä päivää naapurini koirien haukkumista ja ulvomista. Itkin joskus öisin kun en pystynyt nukkumaan. Asia olisi hoitunut sillä että olisi tehnyt valituksia asuntotoimistoon mutta en vain pystynyt tekemään sitä. En halunnut olla ilkeä vaikka tämä naapurihan oli todella ilkeä meitä kohtaan kun ei pistänyt koiriaan hiljaiseksi.

Jos kaverini pyytävät minua kylään tai mukaansa jonnekkin ja en vain halua mennä, keksin aina jonkun todella pätevän tekosyyn etten pääse koska jos vain sanon että en jaksa tulla niin pelkään että minulle suututaan, vaikka aina ei vain voi jaksaa. Välillä on todella ahdistavaa yrittää keksiä syitä koska niitä ei todellakaan yleensä ole.

Jos haluan siirtää laskun eräpäivää tai pitää soittaa jonnekkin virastoon kuten kelaan tai verotoimistoon, siirrän puhelun soittamista niin kauan kuin mahdollista. Pelkään kuollakseni soittaa tuntomattomille ihmisille. Menen mielummin paikan päälle kuin soitan.

En vain osaa puolustaa oikeuksiani missään asiassa. Tunnen olevani melkoinen luuseri ja täysin epäonnistunut ihminen.

Toivon todella että saisin nämä negatiiviset ajatuksen kuriin ja hieman itseluottamusta lisää että nämäkin ongelmat olisi jonain päivänä historiaa.