Varsinkin lapsena katselin kateellisena kavereideni perheitä ja varsinkin sitä että monella oli ihana isä joka oli mukana joka päivä lastensa elämässä ja leikki heidän kanssaan. Missä oli minun isäni? Sain jo pienenä tietää että isä oli alkoholisti ja hylkäsi meidät viinan takia. Ikävöin jotain sellaista jota minulla ei ollut koskaan ollutkaan. Tietysti asian kanssa oppi elämään mutta aina oli pieni tyhjä aukko ja tiesin että jotain elämästä puuttuu.

Olin onneni kukkuloilla kun kerran illalla äiti tuli huoneeseemme kertomaan että pääsisimme katsomaan isää yhdeksi viikonlopuksi. Se oli jännittävä ajatus. Kihisimme siskoni kanssa innosta ja rakensimme jo melkoiset pilvilinnat jotka romahtivat kyllä melko nopeasti. Isä joi edelleen eikä oikein osannut olla meidän kanssa. No mitenkäs sellaista voisi odottaakkaan kun hylkäsi meidät jo todella pieninä. Tyhjiä lupauksia kuulimme useimmin kuin mitään muuta ja pettymyksiä tuli jatkuvasti. Se on melko raskasta pienelle lapselle.

Niin kuin olen aiemmissa blogi päivityksessäni maininnutkin isä lähetti meille kirjeen perään että ei tahdo olla enään meidän isä eikä me nähty moniin vuosiin. Kun olin teini-iässä, isä yllättäen tajusi taas että hänellä oli lapsia. Menin serkkuni kanssa käymään ja taas rakensin melkoisen pilvilinnan. Ensimmäinen kommentti isän minut nähtyään oli ”oletpa kasvanut”. Odotin vähän jotain tunteellisempaa joten tokaisin vain ”no onhan viime näkemästä 10 vuotta aikaa”.

Sekään kyläily ei sujunut niin kuin epäilinkin. Isä joi taas ja lupasi kuun taivaalta. En saanut edes kiveä pihasta. Itkien pyysin äitiä valehtelemaan isälle jonkin syyn että pääsisin pian kotiin.

En ollut tämän jälkeen isään yhteydessä muutamaan vuoteen. Kun olin juuri ruvennut seurustelemaan ensimmäisen poikaystäväni kanssa menimme isän luokse vierailulle. Poikaystäväni korjasi isän tietokonetta 6h putkeen ihan hyvää hyvyyttään ilmaiseksi ja kun lähdimme kotiin, isä oli haukkunut poikaystäväni isosiskolleni koska olimme kuulemma olleet ylpeitä nirppanokkia kun emme olleet syöneet pullaa jota oli tarjottu.

Samana vuonna isä tuli käymään luonamme. Asuimme pienen kaupungin vuokralähiössä. Isosiskoni asui asunossa minun ja poikaystäväni yläpuolella. Tunnelma oli väkinäinen eikä ollut mitään keskusteltavaa. Seuraavana päivänä lähdimme yhdessä ostoksille ja siskoni rahapussi katosi yllättäen. Siinä pussissa oli kaikki hänen ja miehensä kortit sekä 450e rahaa jotka oli äitimme. Siskoni oli tietenkin järkyttynyt ja isä käyttäytyi kummasti. Lähdimme kotiin kun pussia ei löytynyt. Isän piti olla vielä yksi yö mutta yht-äkkiä hän pakkasi laukkunsa ja teki lähtöä. Kaiken kukkuraksi kehtasi pyytää bensarahaa kahdelta opiskelevalta tyttäreltään ja vielä kun toisen kaikki rahat oli viety. Kun hän oli lähtenyt mietimme pitkään hänen outoa käytöstään ja päädyttiin siihen tulokseen että lähti pussi kyllä isän matkaan. Isä oli katkera äitille ja tiesi että pussissa olevat rahat oli äidin. Tiesimme myös että isä on todella epärehellinen ja pystyy mihin vaan. Asia jäi siihen mutta emme pitäneet enään yhteyttä.

Seuraavan kerran yhteys alkoi siitä kun vaari (isänisä) kuoli syksyllä 2011. En olisi halunnut antaa isälle minkäänlaista mahdollisuutta enään mutta siskoni puhui ympäri. Olin heti todella epäileväinen enkä suotta. Isä tietenkin oli vain vaarin perinnön perässä joka me tiedettiinkin. Isä tiesi että vaari oli testamentannut puolet omaisuudestaan minulle ja siskolleni mutta oli monesti vuosien varrella vaatinut vaaria poistamaan meidät testamentistaan. Vaari ei suostunut mutta antoi isälle ymmärtää että näin on tehty. Muutama päivä vaarin kuoleman jälkeen isä alkoi kertoa innoissaan kuinka hän sisustaa vaarin talon kun muuttaa siihen. Siskoni huomautti testamentista ja kertoi sen olevan nordean tallelokerossa. Isä meni mykäksi ja lopetti puhumisen. Isän vaimo yritti vakuutella että sitä testamenttia ei ole olemassakaan. Me tiedettiin varmaksi että se oli.

Pari päivää tämän jälkeen Isän vaimo soitti meille ja kertoi heidän käyneen tallelokerolla ja löytäneen testamentin jossa puolet oli testamentattu minulle ja siskolleni. Isä ei pystynyt kuulemma soittamaan koska oli niin vihainen asiasta. Tämä todellakin tuntui todella uskomattomalta että oma isä on sitä mieltä että tyttäret jotka on joutunut elämään todella kovan ja köyhän lapsuuden ei ole muka ansainnut mitään. Kun seuraavan kerran saavuimme vaarin talolle oli isä pienillä valkosilla nimilapuilla merkannut kaikki ne irtaimmistot jotka hän halusi. Kaikki arvokas oli kadonnut myös talosta. Minulle ja siskolleni jäi vain astiat ja liinavaatteet. Olimme todella suivaantuneita. Isä myös sanoi heti että hän ottaa vaarin auton. Tietenkään testamentissa ei lukenut autosta mitään joten isä joutui maksamaan siitä meille. Sai sen tietenkin lähes ilmaiseksi.

Testamentin luku tilaisuudessa liikutuin kyllä koska vaari oli kirjoittanut testamenttiinsa ”pojalleni jätän vain lakiosuuden ja loppu omaisuuteni on jaettava lapsen lapsilleni”. Se tuntui hyvältä. Isä oli vaarille aina todella törkeä joten se oli oikeutettua. Isä luuli edelleen voivansa jäädä taloon asumaan mutta me teimme selväksi että talo myydään. Siitä isä kiukutteli pitkään mutta eipä sillä olisi ollut varaa meitä uloskaan siitä ostaa.

Vaari saatettiin haudan lepoon ja elämä jatkui. Ostin itselleni tietenkin auton. En mitään vanhaa rotiskoo vaan kunnon auton kun kerrankin oli rahaa. Siitä isä suivaantui ja hakkui päivästä toiseen. Maksoin myös opintolainani pois jota oli yli kymmenentuhatta euroa. Sitäkään en olisi saanut tehdä koska rahat olisi pitänyt pitää tilillä että näyttää siltä että on rikas. Kun perintöni oli mennyt velkoihin, autoon ja ajokorttiin tuli autooni suuri vika ja rukoilin isältä apua mutta vastaus oli vain kylmä ”hae lainaa pankista, niin ne muutki hakee” vaikka tämä tunteeton ihminen sai perintöä yli 70 000e. Siitä varmasti olisi liiennyt lainaksi muutama satanen mutta ei.

Yhteyden pito väheni koska en jaksanut aikuisen ihmisen valheita ja temppuilua ja sain siitä syyttelyä osakseni. Isä myös yritti saada meille huonon omatunnon yhteyden pidon vähyydestä sillä verukkeella että hän oli hankkinut meille kymmeniä tuhansia. Meinasin kysyä että ”sinäkö sen vaarin tapoitkin”. Sanoin kuitenkin vain ”tietääkseni vaari ihan omasta tahdostaan ne rahat meille testamenttasi”.

Isä haukkui vaaria myös säännöllisesti facebookissa julkisesti. Se tuntui todella pahalta ja saarnasimme kuolleiden kunnioittamisesta mutta tämä hirviö ei todellakaan tajua mitä se tarkoittaa.

Siskoni on raskaana ja odottaa ensimmäistä lastaan ja isä haluaisi kovasti nyt leikkiä vaaria. Siskoni oli aivan kauhuissaan koska isä on käyttänyt häntä hyväkseen kun hän oli aivan pieni eikä halua päästää isää lähellekkään lastaan. Isä ihmetteli pitkään mistä tämä vastahakoisuus johtuu. Siskoni sai lopulta sanottua asiasta ja isä ensin säikähti että siskoni tekee rikosilmoituksen ja alkoi heti selvittää että onko rikos jo vanhentunut. Ei pyytänyt edes anteeksi. Oli vain huolissaan ettei häkki heilahda.

Siskoni myös joutui lainaamaan isältä 1500e rahaa ennen joulua. He sopivat että siskoni maksaa rahat takaisin seuraavan kuun puolessa välissä. Muutaman päivän päästä alkoi siskoni facebook täyttyä viesteistä joissa isä uhkasi tappaa itsensä jos siskoni ei heti maksa rahoja takaisin. Viestit olivat todella sairaita.

Näitä ”tapan itseni” viestejä tuli muutenkin säännöllisin väliajoin.

Joulun aikaan isä kertoi tarinaa että hänellä on uusi nainen ruotsissa ja hän muuttaa sinne. Me epäilimme tarinaa heti alusta asti ja siskoni soittikin isän vaimolle ja kysyi asiasta. Selvisi että täyttä valhetta oli koko juttu. Isä puolustautui sillä että hänellä on kuulemma kaksi persoonaa että on hyvä ja huono persoona. Lopulta siskoni haukkumisen jälkeen isä poisti meidät kavereistaan facebookissa. Sanoi että ei enään ikinä pidetä yhteyttä mutta kappas, kahden päivän jälkeen hän jo vinkui meiltä anteeksi ja vainosi joka päivä suostutellen meitä hyväksymään kaveripyyntö uudestaan. Siskoni oli taas rahavaikeuksissa ja tarvitsi rahaa joten kiristin isää lainaamaan rahaa siskolleni. Hyväksyin siis taas kaverikutsun ja kestän taas sen joka päiväisen vainoamisen.

En halua kertoa tälle ihmishirville mitään elämästäni. En halua olla missään tekemisissä tämän ihmisen kanssa mutta en jaksa myöskään sitä syyttelyä jonka joudun kuuntelemaan jos yritän päästä tästä ihmisestä eroon. En ymmärrä miten ihminen voi olla noin sairas ja tehdä lastensa elämästä helvettiä piinaamalla. Joskus jopa mietin että jos hän kuolisi olisinko surullinen vai helpottunut.
Yhdeksi syyksi miksi hän meitä näin kohtelee hän on myös sanonut sen että kun hänen oma lapsuutensa oli niin surkea. En ymmärrä, eikö juuri siksi lapsiaan pitäisi kohdella täysin päinvastoin ettei niidenkin tarvi kärsiä samaa kohtaloa? Valitettavasti kohtalo oli sama ellei pahempikin.

Olen sanonut isälle että hän ei ole minun isäni muuta kun biologisesti ja selviäisin elämästä helposti ilmankin. Hän kun ei kuulemma selviä ilman meitä. Kummasti selvisi 20 vuotta ilman. Eikä hän tunnu tajuavan että nyt taitaa olla liian myöhäistä alkaa leikkimään perhettä. Se mahdollisuus meni jo silloin kun hän meidät ensimmäisen kerran julmasti hylkäsi ja kun ilmoitti että ei tahdo olla meidän isä.

Tiedän myös itse että olen liian katkera antaakseni koskaan anteeksi. Joka kerta kun joudun juttelemaan hänen kanssaan tekisi mieli vain käskeä painumaan kauas ja jättämään minut rauhaan mutta liian kiltin luonteeni takia en tietenkään pysty.

Toivon että hän itse tajuaisi poistua elämästämme. Se tuskin on kovin vaikeaa. Onhan se tapahtunut jo monen monta kertaa. Ehkä juuri tästä syytä hylkäämisen pelkoni on niin valtava.