Jalka teki taas jekku jekku jekun ja on taas kipee. Ilmoitin sunnuntai iltana pomolle asiasta ja vastaus oli todella tyly ja kirjoitus tyylistä ja sana valinnoista kävi hyvin selväksi että hän suuttui. Minkäs minä asialle voin? Ihan kun tämä minunkaan mielestä olisi mitenkään hauskaa. Ihan kun minun mielestäni olisi jotenkin hauskaa olla pois töistä. En todellakaan kaatunut tahallani ja satuttanut tätä jalkaa. Eikä ole minun vikani että vamma on sellainen joka paranee joskus itsekseen mutta saattaa vaivata jopa vuoden.

Ahdistaa todella paljon olla pois töistä kun tietää mitä minusta sielä ajatellaan. Ahdistun on taas niin järjetöntä ja tunteet niin kipeitä että en pysty millään taas käsittelemään niitä. Itsetuhoiset ajatukset iskee heti kun tulee liian kipeitä asioita käsiteltäviksi. Olen todella pahalla tuulella ja itkettää koko ajan vaan kun en voi itkeä kun ei itku tule. 

Kun mieli on tarpeeksi sairas, kehokin reagoi. Joka paikkaa tietenkin kolottaa ja tuntuu rintakipuja jotka johtuu varmasti vain siitä että sydämeni hakkaa täysiä koko ajan. Päätä särkee. Tuntuu että joku kiristää vannetta sen ympärille. 

Haluaisin taas paeta tätä kaikkea jonnekkin ja unohtaa ihan kaiken hetkeksi. Olen katkera siitä että kaikki kaadetaan minun niskaani ja kaikki on minun syytäni. En kestä sitä. En kestä kantaa sitä kuormaa yksin. Kaiken lisäksi kannan vielä muidenkin taakat hartioillani. Olen ihan piippuun vedetty. 

Olen yrittänyt keksiä kaikkea muuta tekemistä että unohtaisin edes hetkeksi kaiken ahdistuksen. Se ei vaan ole onnistunut. Tämän on loputtava ennen kuin en enään jaksa. :(

"I'm so tired of being here 
Suppressed by all my childish fears
And if you have to leave
I wish that you would just leave
'Cause your presence still lingers here 
And it won't leave me alone 

These wounds won't seem to heal, this pain is just too real
There's just too much that time cannot erase."