Lomat lusittu ja töihin palattu. Ei ollut ihan niin paha kuin odotin. Helle tietysti ei ole kovin kiva asia töissä ollessa mutta selvitty on hengissä. 

Eksyin lukemaan blogeja joita oli kirjoittaneet syöpään sairastuneet ja lopulta siihen menehtyneet. Ainoa ajatus oli vain se kuinka onnellinen minun kuuluisi olla kun olen terve. Tuntuu että minulle ei koskaan riitä mikään. Aina jotain tarvii lisää muka.Olisi ihana olla ihminen jolle materia ei ole tärkeintä tai ihminen joka osaa arvostaa sitä mitä on jo saanut eikä surkutella sitä mitä ei ole. 

Olen suoraan sanottuna tyytymätön ja kiittämätön ihminen. Yök. Olen juuri sellainen ihminen ketä en todellakaan arvosta. 

En ole saanut kotonakaan taas mitään aikaseksi. Istun ja möllötän sohvan nurkassa ja tuijotan telvisiota. Ehkä viikonloppna saa jotain aikaseksi. Ehkä? 

Haluaisin laihtua mutta itekurini on niin olematon että ostan koko ajan jotain herkkuja. Puolustelen aina päätöstäni jollain tai vakuuttelen sen olevan viimeinen kerta vaikka aivoni alitajunnasta huutaa että valehtelen itselleni. Ärsyttää!

Koskahan sitä oppisi näkemään itsessään jotain positiivista? Ei vamraan ikinä...