Oon onnistunut laihduttamaan noin 4kg kuukaudessa. Se ei ole paljoa mutta saavutus sekin. En ole syönyt karkkia kohta kuuteen viikkoon. Ei edes tee mieli. Roskaruokaa olen syönyt muutaman kerran joka on saavutus siihen verrattuna että söin ennen sitä ainakin 2-3 kertaa viikossa. Liikuntaa en juurikaan ole lisännyt koska työni on niin fyysinen mutta nyt korjattiin viikonloppuna pyöräni appiukon kanssa niin pääsen pyöräilemään. Odotukset on tietysti aina korkealla kun alkaa ns. laihduttamaan. Välillä sitä turhautuu kun paino ei putoa odottamalla nopeudella mutta parempi tyytyä tähän kun heittää hanskat tiskiin. Toivottavasti pystyn olemaan jatkossakin ilman herkkuja kun olen näinkin kauan pystynyt olemaan ilman. Viimeksi kun olin muutaman viikon ilman, vedin niitä sitten sen jälkeen kaksin käsin ja paino nousi. 

Ahdistaa välillä liian paljon asiat joiden ei kuulu ahdistaa ollenkaan. Asiat joiden ei pitäisi liikuttaa minua juuri ollenkaan. En jaksa sitä että kaikki pienetkin asiat jotka ehkä jopa itse käännän itseäni vastaan saa minut henkisesti romahtamaan niin rajusti. 

Onneksi AAL alkoi taas kesätauon jälkeen. Sielä on ihana käydä ja kuulla konkreettisesti että muut kärsivät ihan täysin samoista ongelmista. Helpotus on tietenkin vain hetkellistä koska jo muutaman päivän jälkeen tunnen taas olevani yksin ongelmieni kanssa. 

Olen erakoitunut taas kotiin. En pysty lähtemään minnekkään vaikka en haluaisi olla kotonakaan. En ole nähnyt ystäviäni lähes ollenkaan. Heidän käytöksensä ärsyttää minua nykyään ja vaadin heiltä liikaa. Ihmiset on erillaisia eikä minun kuuluisi heiltä vaatia muuta kun he ovat mutta tässä mielentilassa en jaksa yhtään lapsellisuutta, valehtelua tai erimielisyyttä asioista. Helpompi olla vain kotona yksin ja tyytyä pitämään yhteyttä netin kautta satunnaisesti. 

Kodin olen saanut pidettyä kohtalaisessa kunnossa ja olen jaksanut touhuta yhtä sun toista. Se on ihme. Tuossa välillä oli taas kausi että kämppä oli kamala läävä ja pyykit kasaantu. Tiskit oli kaikki likaisena ja koirankarvoja oli joka paikka täynnä. 

Olen kiinnittänyt huomiota muutaman ihmisen käytökseen jotka olivat minulle ennen todella kultaisia ja ihania. Nyt heistä on tullut ilkeitä ja piikitteleviä. En voi lakata miettimästä johtuuko se minusta. Olenko niin huono ihminen että he ovatkin yhtäkkiä huomanneet etteivät pidä minusta. Miksi he ovat niin ilkeitä? En minäkään ole ilkeä ja toinen näistäkin ihmisistä on sellainen jota olen auttanut koko kesän joka kerta kun hän on pyytänyt. Muutaman pienen kämmin takia (jotka olivat inhimillisä virheitä) en koe ansainneeni tälläistä käytöstä mutta ehkä sitten ansaitsen. 

Mikä saisi minut tajuamaan että olen ihan normaali ihminen muiden joukossa? En ole yhtään sen huonompi kun muutkaan. En ehkä tajua kaikkea heti tai ymmärrä mutta ei se minusta pahaa ihmistä tee, vai tekeekö? En jaksaisi vatvoa näitä asioita joka päivä ja nukahtaa siihen joka yö. Haluan löytää ulospääsyn tästä kaikesta. Ulospääsyn omasta päästäni

.