Välillä kyllä ärsyttää ja uuvuttaa tämä elämän pieni oravanpyörä. Koko elämä pyörii sen ympärillä että käy töissä että saa rahaa että selviää hengissä. Koko muu elämä tuntuu olevan toissijaista. Aamulla väsyneenä ylös, työpäivä koomassa läpi, kotiin siivoomaan ja tekemään ruokaa, sohvalle istumaan telvisiota kyttäämään ja liian myöhään nukkumaan. Sama toistuu viisi kertaa viikossa. Viikonloput nukutaan liikaa ja möllötetään koomassa joko sängyssä tai sohvalla. Seuraavalla viikolla taas sama juttu. 

Haluan lottovoiton ja elää elämää niinkuin haluan. Tämä elämä on liian lyhyt. 

Yksi ongelmani on kyllä myös se että tyydyn aina keskinkertaiseen tai jopa huonompaankin. Sen olen oppinut kyllä äidiltäni. Kadehdin välillä muita ihmisiä jotka tyytyvät vain parhaaseen ja tekevät töitä sen eteen että saavat sen. Minä en jaksa vaivautua. En jaksa nähdä itseni eteen vaivaa ollenkaan. En jaksa meikata, en saa laihdutettua niin paljon kun haluaisin tai pidettyä itseäni kunnossa, en jaksa huolehtia terveydestäni, en fyysisetä enkä kyllä henkisestäkään. 

En koe olevani edes ihminen. En tajua miten en nää itsessäni mitään positiivista ja kuvittelen olevani maailman huonoin ihminen. Mikä voi mennä vikaan että ajatusmaailmasta tulee näin vinoutunut. 

Viikon päästä olisi luokkakokouskin. Onneksi toinenkin kiusaaja perui tulonsa. Helpotti kummasti oloa, eikä ahdista niin paljoa mennä sinne. Toivon todella että kaikki on viisastunut ja osaa käyttäytyä. Muuten kyllä romahdan taas henkisesti niin alas että en tiedä kykenenkö taas mihinkään pitkiin aikoihin. 

Toinen kesäloma tekisi terää. Onneksi tänä vuonna on talvilomakin. Sitä odotellessa. En tiedä johtuuko siitä että masentaa taas ja on stressiä mutta tuntuu että en muista mitään asioita enään. Päähän ei jää mitään ja on vaikea muistaa edes mitä eilen tapahtui. Se on välillä todella pelottavaa. Olen tosin kiitollinen siitä että aivot unohtavat asioita. Olen pistänyt merkille kuinka paljon pahoja ja kipeitä asioita aivoni on unohtanut. Se on hyvä asia.