Jalka on taas ruvennut vaivaamaan ja oli tänään jo niin kipeä että teki todella tiukkaa kävellä. En uskalla taaskaan sanoa pomolle mitään koska viimeksi reaktio oli niin törkeä ja ilkeä että en kestä sitä henkisesti enään uudelleen. Yksi toinenkin työntekijä on poissa töistä kun lapsi on kipeenä ja toinen on talvilomalla. Ensiviikolla on kuulemma joku iso työkohde jonka takia ei missään nimessä voi olla poissa. Mahtavaa tietää että pitää naama irvessä hampaita purren olla töissä nappeja koko ajan napsien koska muuten muut joutuu ongelmiin kun ei ole ketään tekemässä minun hommiani. Oikeasti ei pitäisi edes miettiä koska se ei ole minun ongelmani ja minulla on oikeus olla poissa jos terveys ei riitä mutta se on henkisesti niin raskasta olla kun syyllistetään. Pitää varmaan hakea joku kipupiikki että pystyy edes jotenkin olemaan. 

Psykoterapia jatkuu. On mahtavaa huomata että vihdoin tulee tuloksia. Olen ruvennut saamaan aivojani kuriin kun ne rupeavat kääntämään asioita aivan vinoiksi. Tajuan asioita järjellisesti kyllä mutta aivot yrittävät kääntää ne aivan vinoiksi ja tunteisiin meneviksi. Nyt hoen kuin mantraa niitä järjen ääniä itselleni niin kauan että ne menevät perille. Se on ruvennut onnistumaan. Edelleen pystyn jo sanomaan että peilistä katsoo normaalin näköinen ihminen eikä sika ruma harakka. Yritän olla raivostumatta asioista jotka eivät ole sen arvoisia. Olen siinäkin onnistunut toisinaan. 

Ostin kahvakuulan lidlistä ja käyttänytkin sitä jo muutaman kerran. Tehokasta liikuntaa. Olen laihtunut kahdessa viikossa 2,5kg. Olen syönytkin paljon terveellisemmin. Juonut vettä 2-3 litraa vettä joka päivä. 

Edellis viikonloppuna kävi vieras kotopuolesta. Eräs vanha ystäväni. Oli ihan mahtavaa kun joku tulee kerrankin tänne kun kaikki aina olettaa että minä menen aina kotiin. Ei minullakaan ole aina varaa maksaa bensoja. No me käytiin vähän viihteellä ja se oli todella mukavaa vaihtelua. 

Joku ajoi autoni perään viime viikolla ja lähti paikalta ilmoittamatta mitään. Siitä raivostuin ihan hulluna. Auto on minulle enemmän kun auto koska olen ostanut sen vaarini jättämillä perintörahoilla. Ensin itkin ja raivosin mutta mieheni sai minut rauhoittumaan ja hoin taas itselleni ettei se ole niin suuri juttu ja että kyllä tämä tästä. Tälläistä vaan sattuu. En ahdistunut niin pahasti kun yleensä. 

Nyt me psykoterapiassa harjoitellaan sitä miten minun pitää olla itselleni myötätuntoisempi. Siinä onkin opettelemista.