Auto on nyt vaihdettu. Oli kova paikka. Kovempi kuin osasin kuvitella. Itku tuli. Tuli todella kova itku. Pystyin pidättelemään kotiin asti mutta kotona pato aukesi. Mies nauroi eikä tajunnut miten voi jostain autosta luopuminen ottaa niin koville kun se ei ollut edes kovin kallis auto. Ei minua se raha siinä kiinnosta! Se oli minulle rakas ja tärkeä. Se oli ensimmäinen oma auto. Se oli paras auto. Piti vaan laittaa prioriteetit kohdilleen ja miettiä mihin sitä rahaa on varaa laittaa. Volvon ylläpitäminen olisi tullut niin kalliiksi että olisin mennyt konkurssiin. Ensi vuonna maksut taas nousee. Ei se olisi ehkä niin kova paikka ollut jos olisin vaihtanut parempaan mutta vaihdoin huonompaan. Nykyisessä autossa ei ole mitään hienouksia. Siinä on vähän opettelemista. Autot meni päikseen enkä jäänyt mitään velkaa. Volvo meni halvalla koska siinä oli kanssa autoilijoilta terveisiä kyljessä ja peräluukussa. Ahdistaa niin paljon että meinaan oksentaa. Koko ajan tuntuu että olen tehnyt kamalan virheen vaikka tiedän järjellä ajatellen että en ole koska en voi elää yli varojeni. Toivottavasti volvo pääsee hyvään kotiin. :( Kamala ikävä on sitä. 

Äiti soitti tänään että vaarilla. Sillä biologisella siis, on syöpä ja hän on  pahassa kunnossa. En tiedä paljonko taas murehdin kun äitillä on usein tapana liiotella ja dramatisoida asioita. Vaari ei myöskään ole minulle myöskään kovinkaan läheinen kuten se kuollut vaari(puoli) oli. Äidin puolesta vain tuntuu todella pahalta. Pelottaa myös että juo ittensä hautaan. En jaksaisi taas enempää näitä huonoja uutisia. Alkaa riittämään jo tälle vuodelle.