Tällä kertaa suosta ylös rämpiminen ei onneksi kestänytkään kuukausi tolkulla niinkuin yleensä. HUH! Nyt rupee elämä taas voittamaan. Vaari kävi unessani. Hän oli iloinen naurava oma itsensä ja siitä tuli parempi mieli. Vaari on nyt paremmassa paikassa odottamassa että nähdään taas. <3. Olen jutellut paljon ystävilleni ja saanut vahvistusta sille että kukaan muu ei ajattele niin sairaasti vaarini kuoleman suremisesta kuin pomoni.

Tänään pomo soitti työasioita. Olin vähän töykeä. Kysyi että olenko vihainen. Sanoin että en niinkään vihainen vaan hemmetin pettynyt kohteluun jota sain. Hän rupesi vain puolustelemaan itseään. Päätin että en enään välitä hänen puheistaan mitään. Hän on täysin kyvytön osoittamaan empatiaa ja kylmä ja julma ihminen. Jotkut vain syntyvät sellaisiksi. En aio enään hyväksyä tuollaista käytöstä mutta en jää tätä sen enempää murehtimaan koska olen paljon parempi ihminen kuin hän, enkä halua koskaan olla hänen laisensa. Säälin häntä. En aio enään töissä puhua mitään mikä liittyy henkilökohtaiseen elämääni. En edes että mitä ostin kaupasta edellisenä päivänä tai mitä söin viime viikolla. Olen myös pyytänyt ystävääni joka on myös meillä töissä että ei sano kellekkään mitään mikä liittyy minuun. Hän lupasi olla puhumatta. 

No eihän elämä liian helppoa voi olla. Aina kun luulee että kaikki sujuu hienosti, käy jotain tälläistä. 

Kyllä terapiasta todella siis jotain apua oli kun saan kasattua itseni alle viikossa. Ennen siihen meni monta kuukautta. Onneksi kesälomani alkaa jo kesäkuun puolessa välissä. Lähden samana päivänä pohjoiseen siskoni luo. Aika menee luojan kiitos nopeasti. Kuukausi enää! Ihanaa kun ulkona on vihreää ja tuoksuu kesä. Sekin jo pelkästään piristää.