Ihana ihana kesäloma! Vihdoin. Nyt olen pohjosessa siskon luona. Nähtiin ekaa kertaa vuoteen. Luonnon lakien vastaista nähdä kerran vuodessa. Siskon tyttö on aivan mahtava pikku taapero. Rakastaa minua kyllä ehdoitta eikä ujostele yhtään. Siskolla sen sijaan ei mene ihan niin mainiosti. Ahdistaa kun ei voi mitenkään auttaa. Omat ongelmat alkoi tuntua yhtäkkiä melko pieniltä. Tulin viime viikon keskiviikkona myöhää illalla ja pitäisi nyt torstai perjantai välisenä yönä matkustaa takaisin etelään. Päätin kuitenkin että lähden vasta viikonloppuna. Ehkä vasta sunnuntai maanantai välisenä yönä (halvempi matkustaa yöjunalla). Jos kerran vuodessa nähdään niin en ole vielä valmis lähtemään täältä. On ollut niin sydäntä raastava ikävä. En tosin ole kertonut siskolle vielä että olenkin pidempään. Aion yllättää. On tietenkin jo koti-ikävä ja miestäki ikävä mutta kestän sen koska tiedän että siskon ja siskon tytön näkeminen on niin harvassa. 

Auton vaihtamisesta onkin jo kuukausi. Niinkuin edellisestä kirjotuksestakin. Edellistä autoakin on välillä kamala ikävä. Se auto oli jotenkin liian rakas ja edusti liian montaa asiaa minun elämässä. Tykkään uudestakin autosta. Tai oikeastaan sen edullisesta omistamisesta. Silti tuntuu välillä siltä että se auton varustelutaso oli se joka määritti ihmisyyteni. Niinkun kaikki muukin mitä omistan. Jotenkin on kauhea pakkomielle omistaa kaikkea "hienoa" että olisin parempi ihminen kun lapsena ei omistanut mitään. 

Vaarin biologiset lapset oli sitten pitänyt muistotilaisuuden vaarin kotipaikkakunnalla eli minun kotihuudeillani. Eipä vaan ollut kutsunut ketään meidän suvun jäseniä sinne. Meidän suku oli täysin vaarin perhe. Mitä hemmettiä niiden päässä oikein liikkuu. Vaari olisi varmasti halunnut omat perheenjäsenet muistotilaisuuteen. Ruumiin olinpaikasta ei ole tietoa. Ei ole ainakaan haudattu. Vaari kuoli melkein 2kk sitten. Soitettiin kirkkoherranvirastoon josta hekin ihmetteli miksi vaari viedään sinne järvenpäähän kun vaimo on muualla. Vaari halusi oman äitinsä viereen pohjoispirkanmaalle. Eikä he ymmärrä missä vaarin ruumis on menossa. Sanoivat että alkavat pian kysellä perään. Vaari raukka. Ei ole kunnioittavaa kohtelua. 

Ahdistukset on palannut mutta ei onneksi niin kovana kun ennen. Olen edelleen osannut rauhoitella itseäni. Olen silti pahalla tuulella silloin kun ahdistaa ja tekee mieli kuristaa joku. Rentouttava musiikki kuitenkin auttaa ja kun makaa vain hetken paikoillaan ja hengittelee rauhallisesti. 

Onneksi todellakin alkoi loma. Aloin olla niin loppu että viimeiset päivät töissä oli täyttä tuskaa. Rupesi kroppakin sanomaan itseään irti. Tuntui että joka paikkaa kolottaa ja särkee. Ehkä sitä jotenkin asennoitu siihen lomaan että kroppakin päätti että nyt loppuu. 

Ostin tosiaan tarjouslipun junaan ja asemmalle mentyäni selvisi että se kyseinen juna ei pysähdy meidän asemalla. Onneksi kerkesin pikajunaan joka oli ennen alkuperäistä junaa tampereella ja kerkesin omaan junaani. Meni vain 20e ylimäärästä. Koirakin oksensi laiturille. Meinasin menettää jo toivoni koko loman suhteen mutta onneksi pääsin perille. Opinpa ainakin että pitää tarkistaa missä ne junat pysähtyy. :D Hyvää kesää <3