Se tunne kun tuntuu ettei vaan kuulu yhtään mihinkään. Ei kuulu kenenkään elämään eikä yhtään mihinkään asiaan. Ihmiset hylkää kerta toisensa jälkeen. Ihmiset unohtaa koko olemassa olon. Jopa omat vanhemmat. Millä hitolla sitä pääsee kiinni yhteiskuntaan ja saa itsevarmuutta ja saa itsensä uskomaan että on yhtä arvokas kun muutkin? Miten yksi ihminen voi suorastaan imuroida niitä vääriä ihmisiä elämäänsä niin että niillä oikeilla ihmisillä ei ole tilaa olla siellä? 

Jatkuvat pettymykset ja vastoinkäymiset tuntuu aina vaan vaikeammilta kun niitä tulee koko ajan lisää. Yritän selvitä joka päivästä kunnialla ja mennä nukkumaan niin että ei jää mitään keskeneräistä vaivaamaan mieltä että pystyisin nukkumaan. 

Exäni otti minuun yhteyttä lähes 10 vuoden tauon jälkeen. Kysyi mitä koiralleni kuuluu. Olihan se aikoinaan hänenkin koiransa. Sain kuulla että se koira joka hänen matkaansa lähti eron tullessa, oli lähtenyt sateenkaarisaarille viime keväänä. Se oli kyllä surullinen uutinen. Harmittaa että en kerennyt näkemään sitä koiraa enää. :'( Hän myös ilmoitti että ei halua olla enää riidoissa eikä jaksa kantaa kaunaa enää (ihan kun hänellä kovastikkaan siihen olisi syytä sen jälkeen mitä kaikkea hän minulle teki) joka on hyvä asia koska tuntuu että yksi asia on saatu päätökseen. En jaksa itsekkään kantaa kaunaa. Vihainen ehkä olen koko elämäni siitä kaikesta tuskasta mitä hän aiheutti mutta en jaksa kantaa kaunaa tai miettiä niitä sen enempää kun se ei asiaa muuta miksikään eikä tee oloa ainakaan paremmaksi. 

Tämä "kaveri" jonka kanssa olen taistellut lähiaikoina antoi taas kuulua itsestään viikko sitten. Eikä mitenkään positiivisessa valossa. Sain taas syyt niskoilleni asioista jotka oli niin kaukaa haettuja ja ei todellakaan mitenkään minun syytäni. Eikä hän edes itse vaivautunut asiaa ilmoittamaan vaan pisti veljensä asialle. Päätin sitten laittaa itse hänelle viestin että voi jatkossa sanoa ihan suoraan jos joku vituttaa. Ei kuulemma kerennyt. Niin no eiköhän olisi samalla vaivalla voinut minulle kertoa kun vaahtosi asiasta veljelleen. Sitten alkoi se ällöttävä nuoleskelu ja mielistely. Oksettavaa ja kuvottavaa käytöstä. Miksi pitää valehdella?! Miksi hemmetti pitää mielistellä sanoin ja kohdella sitten kun ilmaa tai paskakasaa. Millainen mielipuoli ihminen saa olla että pystyy kohtelemaan ihmisiä noin?! En jaksa enää. En halua että hän on enää missään yhteydessä minuun. En aio myöskään itse olla yhteydessä häneen. On tämä elämä välillä niin hullua että ei enää tiedä mitä pitäisi tehdä ja minne mennä. 

Viikko vielä töitä ja sitten talviloma. Pääsen katsomaan siskon tyttöä jota onkin kova ikävä.