Mikähän siinäkin on että aina sitä vaan kuvittelee ettei ole tarpeeksi hyvä kenellekkään ja aina yrittää muuttaa itseään sellaiseksi kuin muut toivovat sinun olevan. Muiden viat on toissijaisia omiin verrattuna. Miten kieroutunut omakuva voi olla jos et tunne olevasi tarpeeksi hyvä koko maapallolle. On sitä pahempiakin ihmisiä olemassa, suoranaisia hirviöitä mutta silti et kykene näkemään itseäsi sen arvoisena että voisit esimerkiksi vaatia jotain. Koen huonoa omatuntoa jokaisesta asiasta mitä joudun pyytämään ja päässäni pyörii vain ajatukset siitä että olisi pitänyt vain itse tehdä eikä pyytää muita. 

Yritän välillä ihan mantran lailla muuttaa itseäni ja toimintatapojani muiden ihmisten vuoksi. Mutta miksi teen niin?! Miksi ihmeessä?! Miksi kaikki muut muka ovat täydellisen hyviä ja omat toimintatapani ja ajatukseni ovat niin hemmetin vääriä. 

Pelkään koko ajan että petän ihmisten odotukset itsestäni. Pelko on välillä niin ahdistavan murskaavaa että tekisi mieli käpertyä palloksi nurkkaan. 

Olen myös huomannut kyllä että elämässäni on muutama ihminen joiden elämän tehtävä on saada kaikki tuntemaan itsensä mitättömäksi ja arvottomaksi. Millä sitä voi edes oppia olevansa arvokas jos muutama ihminen tekee koko ajan selväksi että et ole? Oikeastaan koko elämäni on ollut täynnä näitä ihmisiä. Taidan vetää niitä mangeetin lailla puoleeni. 

Oikeastaan se hyväksymisen tunne on niin harvinaista että saan siitä lähes eufoorisen kokemuksen. Saatan leijua siinä tunteessa päiviä tai jopa viikkoja kun tilanne kohdalle sattuu. Onko todella niin että elämässäni on vain liuta vääriä ihmisiä? 

Esimerkiksi tunsin huonoa omatuntoa kun kysyin kesälomani ajankohdasta. En mielestäni saa sellasia kysellä ja pitää tyytyä siihen mitä saa tai jopa olla ilman lomaa. Tunnen huonoa omatuntoa kun pyydän miestä siivoamaan jälkensä. Siivoan usein sitten itse kun en koe olevani oikeutettu vaatimaan tai pyytämään. Minut on opetettu siihen pienestä asti että mitään ei saa vaatia eikä pyytää. Omat tarpeet on aina asetettu toiselle sijalle. 

Koen huonoa omatuntoa omista tunteistanikin. Jos suutun jostain tai pahoitan mieleni jostain. Saatan aiheuttaa toiselle pahanmielen kun itse suutun. Se ei tietenkään ole reilua toista kohtaan. Mutta onko se reilua itseäni kohtaan että panttaan tunteitani? Jos olen suunnattoman iloinen jostain, koen siitäkin huonoa omatuntoa koska jollain muulla voi olla vaikeaa elämässään. Mitä hittoo se keltään on pois jos olen iloinen jostain? Olen kyllä osittain myös ehkä opetettu siihen että mistään ei saa iloita. En tiedä mihin se perustuu. Vaatimattomuuteen? Mutta muistan että lapsena ei ollut hyvä näyttää tunteitaan mitenkään. Ainoa tunne jota lopulta teininä näytin oli katkeruus ja suru. 

Säälin ihmisiä joiden elämään kuulun. Ihan kuin olisin joku murhaaja psykopaatti joka terrorisoi kaikkia ja kaikkea. En ole eläessäni aiheuttanut kenellekkään minkäänlaista tuskaa ja pahaa oloa mutta silti koen että olisi kaikille palvelus jos en olisi edes syntynyt. Koen olevani syyllinen kaikkien pahaan oloon ja suruun. En enää tiedä mitä tehdä että saisin kieroutuneet ajatukseni oikenemaan. Kyllähän minun pitäisi riittää tälläisenä kun olen, eritoten itselleni! 

Mies on perustamassa omaa yritystä. Hän jää kesäkuussa työttömäksi ja sen takia haluaa perustaa. Olen täysin allerginen muutoksille elämässä ja olen aivan pakokauhun vallassa. Mitä jos se ei menesty? Mitä jos joudutaan taloudelliseen velkahelvettiin? En kykene ajattelemaan positiivisia puolia ollenkaan. Pyysin jopa ettei mies puhu koko asiasta mitään minulle koska en vain halua tietää. Tietämättömyys helpottaa ahdistusta vähän. Tiedän että olen epäreilu kun en kannusta ja usko mieheni kykyihin mutta jotenkin se on vaan niin vaikeaa. Oma palkkani on todella surkea joten todella toivon että että mies saa hommat rullaamaan. 

Olen kyllä siitä tyytyväinen että olen saanut muutettua elämäntapojani terveellisemmiksi ja olen ruvennut liikkumaan ja touhuamaan enemmän. En istu enää koneella monia tunteja päivässä tuijottamassa facebookin feediä. Kauan siihenkin meni mutta onnistuin. 

https://www.youtube.com/watch?v=AOEgOufYREs

d8e95a8b8d3202c6a0c06a1bcca9c6df.jpg