Elämässä tapahtuu ja sattuu. Suurin asia on ehkä se että se ystävä jonka kanssa olin "riidoissa" ja joka kohteli minua kuin saastaa, yllättäen pyysi anteeksi kaikkia tekojaan. Ensimmäinen ajatus tietenkin oli että pyysi vain sen takia että sai taas apua minulta. Vannoi ettei näin ole. En tiedä uskonko edelleenkään täysin. On niin vaikea uskoa että kukaan minulta vilpittömästi mitään pyytää anteeksi tai oikeasti haluaa olla minun kaveri eikä vain sen takia että autan aina kun pyydetään. Olo helpottui kyllä silti hieman. 

Tämä sama kaveri kyllä silti aiheuttaa draamaa elämääni mutta olen edistynyt itseni kanssa sen verran että pystyn sanomaan tälle ihmiselle nyt kaiken suoraan nielemättä mitään paskaa yhtään. En yleensä kykene kenellekkään sanomaan mistään mitään vaan nielen nöyränä kaiken paskan mitä kukakin nyt sattuu kaatamaan niskaan. 

Hän ei voi tavata naispuoleisia kavereitaan mustasukkasen vaimon takia joten nähdään välillä salaa, joka ahdistaa minua taas koska en tykkää salailusta ja valehtelusta. Viimeksi hän pyysi minuakin valehtelemaan miehelleni. En todellakaan aio valehdella enkä edes kehtaisi pyytää sellaista. Hän on muutenkin pyytänyt niin kummallisia asioita että itse ei tulisi mieleenkään kavereilta sellaisia pyytää. Tiedän että hänen tilanne on vaikea ja ymmärrän kyllä miksi hän tekee jotain asioita mutta hän on kyllä sotkenut elämänsä niin pahasti että en vain kykene käsittämään miten tuollaiseen pisteeseen voi päästä. Olen päättänyt olla murehtimatta liikaa koska en voi auttaa kuin tiettyyn pisteeseen asti. 

Kävin siskon luona taas pohjoisessa. Siellä tilanne on edelleen todella vaikea ja tunnelma oli todella kireä. Oli ahdistavaa olla siellä kun tuntui että sisko purki kaiken pahan olonsa minuun ja pikkusiskoon. En tiedä miten auttaa enkä usko että mitään voisin edes tehdäkkään. Oli henkisesti todella rankka reissu. Lähteminenkin oli taas yhtä helvettiä. Se tunne kun ei tiedä milloin näkee uudelleen on kyllä musertava. Jos huono tuuri käy niin nähdään ensi vuonna helmikuussa kun minulla on talviloma. Se on kuristavan ahdistavan pitkä aika. En tiedä miten selviän. Onneksi on skype. 

Miehen kanssa ei oikein suju. Tapellaan koko ajan. En tiedä millä helvetillä tämän saisi toimimaan. Rakastan elämääni muuten mutta tämä parisuhde ei vain toimi. Ei hitto mitenkään. Silti idioottina kirjotin nimeni paperiin jolla mies haki monta kymmentä tonnia yrityslainaa itselleen. Nimeni on paperissa koska ei saanut sitä yksin. Nyt se on siis minunkin harteillani. Vain koska en halunnut seistä hänen unelmiensa tiellä. Silti hän seisoo minun. Onko se reilua?! Ei kai. Yksi syy riitelemiseen on se että en kykene hallitsemaan hermojani ollenkaan. Hän sanoo jotain ja raivoan ja tiuskin heti. Kuka hitto sellaista jaksaa kuunnella? En edes minä itse. Tosin hän tekee sitä paljon itsekkin huomaamattaan. En tiedä millä kykenisin laskemaan vaikka kymmeneen aina kun meinaa hermostuttaa. Ja miksi hitossa minua ees ärsyttää kaikki mitä toinen sanoo? Ei hän sano kaikkea pahalla tai ärsyttääkseen. En myöskään kykene hallitsemaan tunnetilojani. Saatan kokea minuutissa kaikki tunnetilat yltiömäisestä rakkaudesta täydelliseen vihaan miestäni kohtaan, ja kaikkia muitakin kohtaan. 

Ahdistuksen ovat olleet suoraan sanottuna ihan vitulliset. Sain sykettä alentavaa lääkettä mutta en koe siitä olevan kovasti apua. Pitkäaikaista lääkettä en halua. Olen käynyt nyt kolme kertaa psykiatrisellasairaanhoitajalla mutta tuntuu että hän ei edes halua että käyn siellä. Ärsyttää vain kun on niin paha olla koko ajan kun sydän hakkaa miljoonaa. En saa nukuttuakaan kunnolla. Koen koko ajan olevani syyllinen johonkin ja olen iha nurkkaan ajettuna. Olen yrittänyt rauhottaa oloani tietoisuustaitoharjoituksilla ja mielikuvaharjoituksilla mutta tuloksen on ollut aika heikonlaiset. 

Olen yrittänyt myös muuttaa ajatusmallejani itsestäni. Lakata haukkumasta itseäni ja olla miettimättä koko aikaa sitä mitä mieltä muut on minusta ja tekemisistäni. Alkaa tuntua siltä että se tuottaa ehkä tulostakin kovalla harjoittelulla. 

Ehkä todella on aika kääntää elämässä sivua ja lakata antamasta ihmisten lytätä minua maan rakoon. En ole huono ihminen vaikka aivoni niin sitkeesti väittävätkin. Joku voi oikeasti vilpittömästi tykätä minusta ja haluta olla minun kaveri. Olen juuri tälläinen kun olen ja minun on kelvattava tälläisenä. Jos en kelpaa niin sittenhän voi kävellä pois.