Suurin virhe mitä elämässään voi tehdä on antaa pelon hallita kaikkea. Minä pelkään kaikkea. Oikeasti kaikkea ja se hallitsee elämääni todella paljon. Pelkään koko ajan sitä että mitä muut minusta ajattelee, pelkään että menetän jonkun läheisen, pelkään että jotain todella pahaa tapahtuu, pelkään että epäonnistun elämässsä, pelkään että kuolen itse, pelkään että jään yksin, pelkään että menetän työni, pelkään että suhteeni päättyy, pelkään että joudun onnettomuuteen. Onko elämässä mitään järkeä jos pelkää kaikkea? Sain tänään töissä elämäni kamalimman ahdistuskohtauksen. Sydämen syke koveni vain koko ajan ja henki melkein lakkasi kulkemasta. Kaikki vain pelon takia. Enkä edes osannut eritellä että mitä juuri sillä hetkellä pelkäsin. Onneksi oli lääkkeet mukana. Se ahdistun on niin voimakas että se lamaannuttaa hetkeksi ihan kokonaan. En kykene ajattelemaan mitään järkevää ja todellisuudentaju hämärtyy. Sydän lyö niin lujaa että yritän painaa kämmenellä kovaa rintalastaa, estääkseni sen hakkaamasta tietään kylkiluiden läpi. 

Järki käskee aivojen lopettaa pyörittämästä turhia pelkoja ja skenaarioita mutta aivot ei tottele. Se on pelottavaa myös. Sitä haluaisi pidellä kaikkia köysiä käsissään ja hallita kaikkea mutta et hallitse edes omaa kehoasi tai omia ajatuksiasi. Tottakai ajatuksia pyörii päässä tahtomattaan välillä ja varsinkin jos on tapahtunut jotain ikävää, mutta miettikää hetki asiaa niin että mitään ei ole edes tapahtunut, eikä välttämättä edes tule koskaan tapahtumaan, mutta aivot kehittelevät järkyttävän skenaarion kaikesta ja se on sinulle niin todellinen että uskot sen tapahtuvan tai jopa tapahtuneen. Mikä saa omat aivot valehtelemaan? 

Sitten kun olet lietsonnut itsesi pelkäämään arkisiakin asioita, esim sitä kuinka paljon rahaa kuluukaan elämiseen niin pelkäät jopa kirjautua verkkopankkiin katsoakseni paljonko rahaa on jäljellä. Voit vältellä sitä jopa viikkoja. Et uskalla puhua kavereillesi jos he eivät yhtäkkiä haluakkaan vaikka keskustella sinun kanssa ja suuttuvat siitä. Linnottaudut vain kotiisi niin kaikki on muka helpompaa. Sitten ahdistut siitä että istut vain kotona etkä saa mitään aikaiseksi ja täten olet huono ja epäonnistunut ihminen. 

Uskottelet itsellesi jotain hyvää tehdessäsi että et ole vilpittömästi asialla vaan oikeasti olet huono ihminen joka vain esittää olevansa hyvä ihminen. Lopulta uskot tähänkin ja loputon kierre on valmis. Et muka koskaan vaan tee mitään hyviä asioita vilpittömästi ja vilpittömästi siis uskot että olet täysin paska ihminen. 

Pelkäät puhua puolitutuille jotka tulevat vaikka kadulla vastaan koska et usko että he edes muistavat kuka olet. Mielummin välttelet heitä ja vaihdat toiselle puolelle katua tai juokset kaupassa karkuun. Ahdistut tietenkin siitäkin että mitä hittoa pitäisi tehdä jos he nyt sattuvatkin huomaamatta tulemaan vastaan. Mitä jos sanot vaikka "moi" ja toinen katsoo kummissaan eikä tajua kuka edes olet. Se olisi maailman kauhein paikka. Vai olisiko? No ei. Aivot vaan tekee siitäkin mahdottoman tehtävän. 

Elät siis koko elämäsi peläten jokaista askelta jonka otat tai jokaista sanaa minkä sanot koska kaikki voi johtaa menetykseen tai kipuun.