Ota 20 ilmaiskierrosta

Ei omaa rahaa, ei riskiä


maanantai, 4. joulukuu 2017

Leijonakuningas

Asiat kärjistyi tämän erään draamaa aiheuttaneen kaverin kanssa siihen pisteeseen että emme ole enää kavereita. Olen ylpeä itsestäni että katkaisin itse välit suojellakseni itseäni suuremmilta suruilta. Olisin saattanut hylkäämiseksi tulemisen jälkimainingeissa langeta hänen puoleltaan tulleeseen sovinto yritykseen mutta pidin pääni ja sanoin jopa ihan suoraan mitä hänestä ajattelen. En yleensä kykene tälläiseen. Olen yleensä liian kiltti enkä halua katkasta välejäni kehenkään vaikka olisi mitä tapahtunut. Annan yleensä vain yhä uudelleen ja uudelleen uusia mahdollisuuksia ihmisille jotka niitä ei todellakaan ansaitse. Yritti hän kaataa tätäkin minun niskaani mutta uskoin itseäni että minussa ei todellakaan ollut syy tällä kertaa. 

En tiedä miten jotkut ihmiset voi nauttia toisten kyykyttämisestä ja sitten he luottavat siihen että ihmiset ovat niin hänen pauloissaan että palaavat aina häntä koipien välissä nöyränä takaisin. Minäpä en tällä kertaa palannut. Enkä aio koskaan palata. Ehkä tämä oli yksi kolaus hänen egoonsa. Tämä myös oli opetus minulle että joistain ihmisistä luopuminen ei ole todellakaan pahasta vaan hyvästä. On ollut todella paljon helpompi hengittää ilman tätä ihmistä. Ei tarvi pelätä milloin hän vetää hirveät kilarit jostain ihan uskomattoman idiootista asiasta tai milloin hän vaatii hakemaan kuun taivaalta ja kun joudut siitä kieltäytymään, saat haukut päälle. Ei tarvi enää pomppia hänen pillin mukaan ja esittää että tekee mielellään hänelle palveluksia. Niin ja siitähän tässä kiikasti, minun osalta alkoi ilmaiset palvelut olla lopussa. Lakkasin olemasta hyödyllinen. En palvonut häntä enkä jumaloinut. Narsisti kaipaa jumalointia. 

Se harrastus jonka kautta tähän ihmiseen tutustuin on minulle todella tärkeää ja joku kumman onni minuakin potkaisi ja pääsin liittymään toiseen ryhmään jossa saan jatkaa tätä toimintaa. 

Koirani veli, eli lapsuudenkotini koira kuoli viikko sitten. Olen taas ihan hajalla kun tiedän että oman koiranikin aika käy vähiin. En tiedä miten ikinä siitä selviän vai selviänkö ollenkaa? Koirani on minulle kaikki kaikessa enkä kestä ajatusta ilman sitä. Pääsin jo hetkeksi näistä jäätävistä huoliajatuksistani eroon ja osasin elää tässä hetkessä mutta tuo veli koiran kuolema herätti ne taas. Monet kaverini ja tuttavanikin on joutunut lähiaikoina saattamaan koirakaverinsa sateenkaarisaarille. Pelkkä ajatus saa minut itkemään silmät päästäni. 

Muutenki asiat ovat menneet aika alamäkeen lähiaikoina. Pitäisi jaksaa vain pysyä positiivisena. En halua vajota synkkyyteen. Elämä kuitenkin on suurimmilta osin hyvää. Pitäisi osata löytää niitä hyviä puolia asioista eikä vain niitä negatiivisia. Pitäisi myös lakata pelätä ja murehtimasta asioita etukäteen. Koirani on nytkin hyvässä kunnossa ja reipas vaikka iäkäs onkin. Pitää nauttia meidän viimeisistä ajoista niinkuin ollaan nautittukkin vaikka pelon varjo onkin varjostanut sitä. 

Miehen kanssa menee kivasti nyt. Olen saanut raivokohtaukseni kuriin enkä ole suuttunut joka asiasta. Huomaa heti että hänenkin käytös muuttuu kun en itse ole niin torjuva ja hyökkäävä. On minussa siis tapahtunut paljonkin muutosta positiiviseen suuntaan. Minä 2.0, hauska tutustua!

 

d10499da380973321306fe15f8f2729b.jpg

sunnuntai, 29. lokakuu 2017

Anteeksi ei ole kirosana.

Kaikki "hyvä" loppuu aikanaan. Ärsyttävä fraasi mutta niin totta. Harrastus jota olen vuoden ajan saanut toteuttaa päättyi tänään. Oikeastaan se on ollut katkolla koko sen vuoden ajan mitä sitä olen tehnyt. Tämän harrastuksen kautta tullut kaveri joka keväälläkin minua kohteli huonosti, näytti lupauksistaan huolimatta todellisen luontonsa taas ja nyt järkevänä ihmisenä päätin itse vetäytyä tästä touhusta kokonaan. Itseni takia oli pakko se tehdä. Harmittaa todella paljon koska tein tätä asiaa koko sydämestäni. En siksi että olisin hyötynyt siitä jotenkin vaan koska koin sen olevan sydämeni asia. Tein asiat niin hyvin kun pystyin, autoin kaikessa ja yritin olla hyvä ystävä. Kiitokseksi sain pelkkää paskaa niskaan ja halveksuntaa osakseni. Viikko sitten tämä kaveri leimasi minut julkisesti tuhansien ihmisien edessä rikolliseksi vain koska oli niin ylimielinen ettei suostunut kuuntelemaan puolustustani. En saanut minkäänlaista oikeutta puolustautua. Kaverini mielummin uskoi tuntematonta ihmistä kuin minua. Oli valmis uskomaan minusta asioita jotka oli oikeasti täyttä paskaa. Ei mitään anteeksipyyntöäkään kuulunut kun asia lopunviimein selvisi minun voitokseni. Kyykytys jatkui silti. Mielivaltainen henkinen kiusaaminen ja eristäminen. 

Olen ylpeä että lopultakin sain sen päätöksen tehtyä. Sain välillemme todella paljon etäisyyttä enkä aio olla enää tähän ihmiseen missään yhteydessä. En todellakaan aio hyväksyä tälläistä kohtelua. Joku itsekunnioitus pitää minullakin olla että en anna toisten pitää minua sylkykuppinani. Joku edistys itsessänihän on tapahtunut koska tämän tiedostan ja tiedostan että vika ei ole tälläkään kertaa minussa vaan siellä toisessa päässä. Olen tavannut upeita ihmisiä tämän matkan varrella ja toivon että en heistä joudu luopumaan. Olen kuitenkin siihenkin valmistautunut. Tämä kaveri kun osaa hyvin sen, että osaa kiillottaa oman sädekehänsä ja saada aina muut näyttämään syyllisiltä ja saa itsensä näyttämään vaatimattomalta ja viattomalta, julmien ihmisten kynsissä. Tiedän että nytkin tässä tulee käymään niin että hän saa minut näyttämään syylliseltä muiden silmissä eikä nää siinä mitään pahaa että saa käännettyä muut minua vastaan vaikka itse on ollut todella törkeä ja epäoikeudenmukainen. Tuntuu pahalta jos joku uskoo siihen. 

Tiesin että tämä päivä tulee eteen vielä. Tiesin vaikka tämä kaveri niin vannoi kohtelevansa minua jatkossa niin hyvin ja olevansa niin pahoillaan kaikesta menneestä. En uskonut. Tiesin sen olevan valetta. Silti annoin mahdollisuuden. Tunnen liian hyvin tämän ihmistyypin ja silti halusin antaa mahdollisuuden. Pitäisi vain pysyä kaukana tämän tyyppisistä ihmisistä koska tiedän että he eivät todellakaan muutu koskaan koska eivät nää itsessään pienintäkään virhettä. Hänelle kelpaa ilmaiset palvelukset kyllä mutta heti kun ihminen ei kykene yhtä hänen pyyntöään toteuttamaan niin tästä ihmisestä muuttuu hänen silmissään täysin hyödytön. Silloin alkaa ulos savustaminen. En antanut tätä tyydytystä hänelle vaan lähdin vähin äänin itse. Hänellä on myös kuvitelma ettei hänen tarvitse vastata kysymyksiin mitään tai infota asioista. Pitää olla ajatuksen lukija tai sitten on täysi idiootti. Hän on jumala jonka ei tarvitse alemmilleen vaivautua vastaamaan. Niin etovaa käytöstä!

Olen kuitenkin löytänyt kaksi sielun ystävää lähi kuukausina tämän harrastuksen kautta ja he ovat olleet korvaamattomia tässä sopassa ja sodassa. He ovat yksi syy miksi olen saanut tehtyä tämän päätöksen jättäytyä pois koko touhusta. Olen heistä ikuisesti kiitollinen. Olen myös kiitollinen että sain tätä harrastusta harrastaa koska se on ollut mahtava kokemus. Nyt on vaan aika lähteä uusiin seikkailuihin. Olo on helpottunut. Ei tarvitse pelätä enää millon tämä kaveri vetää pultit jostain ja kaataa täyslaidallisen paskaa niskaan. Ei tarvitise miettiä milloin hän taas pyytää jotain kohtuutonta ja olettaa meidän muiden olevan aina valmiina käyttämään koko vapaa-aikamme hänen hyväkseen. Ei tarviste miettiä että milloin hän vihaa minua ja milloin on se päivä kun olenkin ihan jees. Hän saa helposti siihen kyllä uusia höykkyyttettäviä ja he joutuvat kohtamaan tämän itse saatanan kätyrin silmästä silmään niinkuin itse jouduin mutta en voi asialle mitään. Hän osaa esittää viatonta uhria niin hyvin ettei minua kukaan uskoisi. No kaikki hyvin lopulta. Sain oman sisäisen rauhani takaisin ja tämä oli viimeinen kerta kun tämä ihminen pääsi nauttimaan minun kyykyttämisestäni. Kunnioittakaa itseänne niin paljon että hankkiudutte myrkyllisistä ihmisistä eroon. Se ei todellakaan ole sen arvoista olla heidän lähellään. <3 

 

6856cf21325322f3b1ed61d9ea1a7c03.jpg

 

 

maanantai, 21. elokuu 2017

Don't let your fear of failure keep you from living your life

Suurin virhe mitä elämässään voi tehdä on antaa pelon hallita kaikkea. Minä pelkään kaikkea. Oikeasti kaikkea ja se hallitsee elämääni todella paljon. Pelkään koko ajan sitä että mitä muut minusta ajattelee, pelkään että menetän jonkun läheisen, pelkään että jotain todella pahaa tapahtuu, pelkään että epäonnistun elämässsä, pelkään että kuolen itse, pelkään että jään yksin, pelkään että menetän työni, pelkään että suhteeni päättyy, pelkään että joudun onnettomuuteen. Onko elämässä mitään järkeä jos pelkää kaikkea? Sain tänään töissä elämäni kamalimman ahdistuskohtauksen. Sydämen syke koveni vain koko ajan ja henki melkein lakkasi kulkemasta. Kaikki vain pelon takia. Enkä edes osannut eritellä että mitä juuri sillä hetkellä pelkäsin. Onneksi oli lääkkeet mukana. Se ahdistun on niin voimakas että se lamaannuttaa hetkeksi ihan kokonaan. En kykene ajattelemaan mitään järkevää ja todellisuudentaju hämärtyy. Sydän lyö niin lujaa että yritän painaa kämmenellä kovaa rintalastaa, estääkseni sen hakkaamasta tietään kylkiluiden läpi. 

Järki käskee aivojen lopettaa pyörittämästä turhia pelkoja ja skenaarioita mutta aivot ei tottele. Se on pelottavaa myös. Sitä haluaisi pidellä kaikkia köysiä käsissään ja hallita kaikkea mutta et hallitse edes omaa kehoasi tai omia ajatuksiasi. Tottakai ajatuksia pyörii päässä tahtomattaan välillä ja varsinkin jos on tapahtunut jotain ikävää, mutta miettikää hetki asiaa niin että mitään ei ole edes tapahtunut, eikä välttämättä edes tule koskaan tapahtumaan, mutta aivot kehittelevät järkyttävän skenaarion kaikesta ja se on sinulle niin todellinen että uskot sen tapahtuvan tai jopa tapahtuneen. Mikä saa omat aivot valehtelemaan? 

Sitten kun olet lietsonnut itsesi pelkäämään arkisiakin asioita, esim sitä kuinka paljon rahaa kuluukaan elämiseen niin pelkäät jopa kirjautua verkkopankkiin katsoakseni paljonko rahaa on jäljellä. Voit vältellä sitä jopa viikkoja. Et uskalla puhua kavereillesi jos he eivät yhtäkkiä haluakkaan vaikka keskustella sinun kanssa ja suuttuvat siitä. Linnottaudut vain kotiisi niin kaikki on muka helpompaa. Sitten ahdistut siitä että istut vain kotona etkä saa mitään aikaiseksi ja täten olet huono ja epäonnistunut ihminen. 

Uskottelet itsellesi jotain hyvää tehdessäsi että et ole vilpittömästi asialla vaan oikeasti olet huono ihminen joka vain esittää olevansa hyvä ihminen. Lopulta uskot tähänkin ja loputon kierre on valmis. Et muka koskaan vaan tee mitään hyviä asioita vilpittömästi ja vilpittömästi siis uskot että olet täysin paska ihminen. 

Pelkäät puhua puolitutuille jotka tulevat vaikka kadulla vastaan koska et usko että he edes muistavat kuka olet. Mielummin välttelet heitä ja vaihdat toiselle puolelle katua tai juokset kaupassa karkuun. Ahdistut tietenkin siitäkin että mitä hittoa pitäisi tehdä jos he nyt sattuvatkin huomaamatta tulemaan vastaan. Mitä jos sanot vaikka "moi" ja toinen katsoo kummissaan eikä tajua kuka edes olet. Se olisi maailman kauhein paikka. Vai olisiko? No ei. Aivot vaan tekee siitäkin mahdottoman tehtävän. 

Elät siis koko elämäsi peläten jokaista askelta jonka otat tai jokaista sanaa minkä sanot koska kaikki voi johtaa menetykseen tai kipuun. 

 

932b9257f0a3d507440262b3ecba88cb.jpg

keskiviikko, 16. elokuu 2017

Kaaoksen keskellä

Johan on taas vierähtänyt aikaa viime kirjoituksesta. En vain saa aikaiseksi mitään ja ahdistaa ajatus kirjoittaa asioita ylös. Ne jotenkin liikaa konkretisoituu silloin kun ne on luettavissa jostain eikä ole vain pääni sisällä vaeltavia ajatuksia. 

Ahdistukset on tulleet taas osaksi jokapäiväistä elämääni. En vello menneessä vaan pelkään tulevaisuutta. Pelkään että joudutaan taloudelliseen ahdinkoon miehen firman perustamis projektin takia, pelkään että joku läheinen kuolee tai sattuu joku kamala onnettomuus. Ihan naurettavaa ja typerää miettiä sellaisia asioita. Kyllä asiat aina jotenkin selviää. Kaikki kuolee joskus. Kai siinä joku on että kun vihdoin osaa irroittaa menneisyyden traumoista niin pitää keksiä tilalle joku muu syy pelätä ja ahdistua. Ahdistun on ollut kuitenki osa elämääni noin 15 vuotta, varmaan kauemminkin. Ehkä jopa 20 vuotta. Se on minulle normaalia elämää. En edes tiedä miltä se tuntuu kun ei ahdistu asioista joilla ei ole mitään merkitystä. Sain lähetteen netti psykoterapiaan. Aloitan sen pian. Ehkä saan siitä apua. Elän taas niin kaaoksen keskellä. Se kaaos on leväällään päässäni ja se on leväällään kotonakin kun en saa mitään aikaiseksi. 

Muutamia viikkoja sitten tapahtui asioita jotka melkein rikkoi koko elämäni. Minulla on pari miespuolista kaveria joiden kanssa olen viettänyt aikaani harrastukseni takia. Yksi idiootti päätti keksiä hauskan vitsin ja väittää että olen ollut toisen näistä miespuolisista kavereista kanssa sängyssä. Kerroin miehelleni että kuinka naurettavan jutun joku keksi ja mies sitten päätti uskoa tämän. Me melkein erottiin koska en ollut tehnyt mitään. Vain siksi että mies uskoi mielummin täysin randon idioottia kun minua jonka kanssa on ollut 11 vuotta yhdessä. Oli todella turhauttavaa ja sydäntä särkevää kun toinen ei usko vaikka miten yrität sanoa että et ole tehnyt mitään. Lopulta hän kai sitten antoi periksi ja uskoi että en ole tehnyt mitään. Tai ei hän ole sanonut että uskoo minua mutta kai uskoo kun tuossa edelleen istuu. Se vain loukkasi todella syvästi että hän todella uskoi että tekisin jotain sellaista. En ikipäivänä kykenisi sellaiseen tekoon. En voisi elää itseni kanssa ja ahdistukseni olisi sen jälkeen sitä luokkaa että sen näkisi kilometrejen päähän jos olisin jotain tehnyt. Tiedän että en ole seurustelukumppaneista se helpoin todellakaan mutta en kyllä koskaan tekisi kellekkään mitään niin kamalaa, varsinkaan kun olen itse ollut se petetty. Tiedän tasan millainen henkinen helvetti se on. 

Kavereiden kanssa sujuu paremmin kuin aikoihin. Olen pitänyt kaikkiin yhteyttä säännöllisesti. 

Pikkuveli erosi tyttöystävästään kun sai tietää että tämä pettää häntä hänen kaverin kanssa. Se oli todella likainen ja oksettava tapaus. Tämä kaksikko oli paneskellut jopa veljen ja tämän tytön yhteisessä kodissa ja sängyssä. Tuntu ihan käsittämättömän pahalta. Veli on niin kiltti ja hyväsydäminen ihminen. Siskoista tiedän aina että ne selviää, tapahtu mitä tahansa mutta veli on sellainen jotka kohtaan tunnen sellaista suojeluviettiä. Nytkin teki mieli mennä ja vetää se muija rusetille. 

Tämä yksi ystävä jonka kanssa oli viime talvena kärhämää. En ole edelleenkään kyllä päässyt hänen kanssaan samalle tasolle kuin ennen sitä välirikkoa. En luota häneen enää enkä uskalla edes oikeastaan puhua hänelle mitään. Olen kyllä säännöllisesti yhteydessä mutta vain pintapuolisesti. Sanoinkin kyllä hänelle että voi kestää kuukausia ennen kuin kykenen luottamaan häneen, mutta tuntuu että saattaa mennä jopa vuosia. Hän sitä paitsi aiheuttaa itselleen koko ajan ihme draamaa ja uhriutuu heti. En jaksa sitä. Toki jokainen elää elämänsä miten tahtoo enkä sitä tuomitse mutta en halua olla mikään terapeutti ongelmille joita itse tarkoituksella aiheutetaan. 

Työkaverilla löydettiin kohdunsuunsyöpä. Juuri hän toipui rintasyövästä. Kyllä elämä on epäreilua. Onneksi se suurella todennäköisyydellä on hyvänlaatuinen ja saadaan leikattua. Viikko tämän uutisen jälkeen sain tietää toisesta tutusta joka oli yöllä lähtenyt harhailemaan ja löydetty ojanpohjalta. Sairaalassa oli selvinnyt että hänellä on syöpä joka on levinnyt aivoihin ja joka paikkaan. Hän ei selviä. Puhutaan korkeintaan vuodesta. Hänkin 50 vuotias. Kyllä pitää olla kiitollinen siitä että itse on terve. Muitakaa hyvät naiset tutkia niitä rintojanne. Liityin kantasolurekisteriin jos voisin vaikka pelastaa jonkun syöpäpotilaan joskus. Olisi tälläkin elämällä joku tarkoitus. 

Se minulla on tässä myös ongelmana että vaikka yritän olla kaikille hyvä ihminen ja auttaa kaikin puolin niin silti jotenkin tuntuu että saan paskaa niskaan, tai vaikka en saisikaan niin jotenkin en usko silti olevani hyvä ihminen. Saatan huomata että kuiskaan hiljaa mielessäni itselleni että teeskentelen vain hyvää ihmistä ja oikeasti en ole edes hyvä tyyppi. Mitä hittoa?! Pääni sisällä ilmeisesti asuu oikeasti piru ja enkeli. Enkeli saa minut tekemään kivoja asioita ihmisille ja olemaan hyvä ihminen mutta piru saa minut uskottelemaan itselleni että olen teeskentelijä ja aidosti olen täysi läpimätä sysipaska ihminen. Samasta syystä varmasti myös epäilen muiden ihmisten lojaalisuutta ja vilpittömyyttä jos joku on minua kohtaan kiva ja ystävällinen. Koska en usko itseäni kun teen hyviä asioita niin en kai sitten usko muitakaan. En jaksaisi aina pelätä ja epäillä kaikkea mitä elämässäni tapahtuu. Niinkuin kaikki olisi yhtä käsikirjoitettua näytelmää julmilla juonenkäänteillä täynnä juonittelua ja pahuutta. 

88e04191c21cce1c46d0643820ceed96.jpg

lauantai, 17. kesäkuu 2017

Ota mut tälläisenä kun oon.

Elämässä tapahtuu ja sattuu. Suurin asia on ehkä se että se ystävä jonka kanssa olin "riidoissa" ja joka kohteli minua kuin saastaa, yllättäen pyysi anteeksi kaikkia tekojaan. Ensimmäinen ajatus tietenkin oli että pyysi vain sen takia että sai taas apua minulta. Vannoi ettei näin ole. En tiedä uskonko edelleenkään täysin. On niin vaikea uskoa että kukaan minulta vilpittömästi mitään pyytää anteeksi tai oikeasti haluaa olla minun kaveri eikä vain sen takia että autan aina kun pyydetään. Olo helpottui kyllä silti hieman. 

Tämä sama kaveri kyllä silti aiheuttaa draamaa elämääni mutta olen edistynyt itseni kanssa sen verran että pystyn sanomaan tälle ihmiselle nyt kaiken suoraan nielemättä mitään paskaa yhtään. En yleensä kykene kenellekkään sanomaan mistään mitään vaan nielen nöyränä kaiken paskan mitä kukakin nyt sattuu kaatamaan niskaan. 

Hän ei voi tavata naispuoleisia kavereitaan mustasukkasen vaimon takia joten nähdään välillä salaa, joka ahdistaa minua taas koska en tykkää salailusta ja valehtelusta. Viimeksi hän pyysi minuakin valehtelemaan miehelleni. En todellakaan aio valehdella enkä edes kehtaisi pyytää sellaista. Hän on muutenkin pyytänyt niin kummallisia asioita että itse ei tulisi mieleenkään kavereilta sellaisia pyytää. Tiedän että hänen tilanne on vaikea ja ymmärrän kyllä miksi hän tekee jotain asioita mutta hän on kyllä sotkenut elämänsä niin pahasti että en vain kykene käsittämään miten tuollaiseen pisteeseen voi päästä. Olen päättänyt olla murehtimatta liikaa koska en voi auttaa kuin tiettyyn pisteeseen asti. 

Kävin siskon luona taas pohjoisessa. Siellä tilanne on edelleen todella vaikea ja tunnelma oli todella kireä. Oli ahdistavaa olla siellä kun tuntui että sisko purki kaiken pahan olonsa minuun ja pikkusiskoon. En tiedä miten auttaa enkä usko että mitään voisin edes tehdäkkään. Oli henkisesti todella rankka reissu. Lähteminenkin oli taas yhtä helvettiä. Se tunne kun ei tiedä milloin näkee uudelleen on kyllä musertava. Jos huono tuuri käy niin nähdään ensi vuonna helmikuussa kun minulla on talviloma. Se on kuristavan ahdistavan pitkä aika. En tiedä miten selviän. Onneksi on skype. 

Miehen kanssa ei oikein suju. Tapellaan koko ajan. En tiedä millä helvetillä tämän saisi toimimaan. Rakastan elämääni muuten mutta tämä parisuhde ei vain toimi. Ei hitto mitenkään. Silti idioottina kirjotin nimeni paperiin jolla mies haki monta kymmentä tonnia yrityslainaa itselleen. Nimeni on paperissa koska ei saanut sitä yksin. Nyt se on siis minunkin harteillani. Vain koska en halunnut seistä hänen unelmiensa tiellä. Silti hän seisoo minun. Onko se reilua?! Ei kai. Yksi syy riitelemiseen on se että en kykene hallitsemaan hermojani ollenkaan. Hän sanoo jotain ja raivoan ja tiuskin heti. Kuka hitto sellaista jaksaa kuunnella? En edes minä itse. Tosin hän tekee sitä paljon itsekkin huomaamattaan. En tiedä millä kykenisin laskemaan vaikka kymmeneen aina kun meinaa hermostuttaa. Ja miksi hitossa minua ees ärsyttää kaikki mitä toinen sanoo? Ei hän sano kaikkea pahalla tai ärsyttääkseen. En myöskään kykene hallitsemaan tunnetilojani. Saatan kokea minuutissa kaikki tunnetilat yltiömäisestä rakkaudesta täydelliseen vihaan miestäni kohtaan, ja kaikkia muitakin kohtaan. 

Ahdistuksen ovat olleet suoraan sanottuna ihan vitulliset. Sain sykettä alentavaa lääkettä mutta en koe siitä olevan kovasti apua. Pitkäaikaista lääkettä en halua. Olen käynyt nyt kolme kertaa psykiatrisellasairaanhoitajalla mutta tuntuu että hän ei edes halua että käyn siellä. Ärsyttää vain kun on niin paha olla koko ajan kun sydän hakkaa miljoonaa. En saa nukuttuakaan kunnolla. Koen koko ajan olevani syyllinen johonkin ja olen iha nurkkaan ajettuna. Olen yrittänyt rauhottaa oloani tietoisuustaitoharjoituksilla ja mielikuvaharjoituksilla mutta tuloksen on ollut aika heikonlaiset. 

Olen yrittänyt myös muuttaa ajatusmallejani itsestäni. Lakata haukkumasta itseäni ja olla miettimättä koko aikaa sitä mitä mieltä muut on minusta ja tekemisistäni. Alkaa tuntua siltä että se tuottaa ehkä tulostakin kovalla harjoittelulla. 

Ehkä todella on aika kääntää elämässä sivua ja lakata antamasta ihmisten lytätä minua maan rakoon. En ole huono ihminen vaikka aivoni niin sitkeesti väittävätkin. Joku voi oikeasti vilpittömästi tykätä minusta ja haluta olla minun kaveri. Olen juuri tälläinen kun olen ja minun on kelvattava tälläisenä. Jos en kelpaa niin sittenhän voi kävellä pois. 

 

1b740d13c6d9230f6dca82194d5819ec.jpg