Henkinen väsymys on taas tullut siihen pisteeseen että aivot ei oikeastaan rekisteröi mitään. Saatan kuunnella pitkän aikaa ihmistä tajuamatta sanaakaan mitä minulle sanotaan. Saatan kuulla sanat mutta en ymmärrä niiden merkitystä. Saatan lukea monta sivua kirjaa, tajuamatta sanaakaan mitä olen lukenut. En tajua mitä teen tai mitä ympärilläni tapahtuu. Se on oikeasti aika pelottavaa. 

Pelottavaa on myös se kuinka kuolemaa pelkäävästä ihmisestä tuli kuolemasta haaveileva. Elämän haluni ei ole koskaan ollut niin luja kun normaalilla ihmisellä mutta tuntuu että nyt sitä halua ei ole senkään vertaa. Menen robottina päivät läpi tajuamatta yhtään mitään mistään. 

Ihmiset kaatavat ongelmiaan minun harteilleni ja olen liian kiltti sanomaan että seinä on tullut vastaan, enkä kykene enään prosessoimaan omiakaan ongelmiani. Olen väsynyt olemaan meidän perheen "äiti". Olen äiti jopa omalle äidilleni. 

Aivoissa surisee ja lyö tyhjää. 

Näitä kausia tulee ja menee. Ensi viikolla saattaa olla jo normaalimpi olo.